Parhaat vinkit: Näin onnistut kuntokuurissasi!

Aseta tavoitteet itsellesi ja tee niistä julkisia. Kirjaa tavoitteesi ylös ja kerro niistä sukulaisillesi ja ystävillesi. Muista tehdä myös välitavoitteita, joiden saavuttaminen ilahduttaa ja motivoi jatkamaan.

Tee liikunnasta tapa. Liikunnassa tärkeintä on sen jatkuvuus. Tee itsellesi aikataulu, josta varaat tietyt ajankohdat liikkumiseen. Pidä näistä ajoista kiinni.

Liiku kaverin kanssa. Jos yksin liikkuminen ei maistu, pyydä esimerkiksi ystävääsi tai naapuriasi liikkumaan kanssasi. Ystävän kanssa urheilu on tehokas keino saada liikuntaan lisää motivaatiota. Asettakaa yhdessä tavoite ja tehkää töitä sen eteen. Kun sinua ei huvita lähteä lenkille, ystäväsi kannustaa sinua jaksamaan ja toisin päin. 

Unohda tekosyyt. Aikaa liikunnalle voi joskus olla vaikea löytää. Jos aikaa ei kuitenkaan millään tunnu löytyvän, et ilmeisesti haluakaan liikkua. Pohjimmiltaan on kyse siitä, että asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.  Jos sinulla on aikaa istua tietokoneella tai katsella televisiota, myös liikunnalle on taatusti aikaa.

Pidä päiväkirjaa. Kirjaa ylös liikuntamuoto ja käytetty aika. Päiväkirjan seuraaminen kannustaa liikkumaan lisää ja siitä on mukava seurata saavutuksia.

Ole kärsivällinen. Älä jää murehtimaan epäonnistumisia, vaan keskity liikunnasta saamaasi hyvään oloon ja onnistumisen tunteisiin. Sen sijaan että keskittyisit vain siihen, että vaaka näyttäisi pienempiä lukuja, koeta löytää liikkumisen ilo ja urheilla sen vuoksi.

Kuuntele musiikkia. Reippaan musiikin vauhdittamana esimerkiksi juoksulenkki sujuu vauhdikkaammin. Musiikki myös harhauttaa keskittymistäsi sen verran, ettet kiinnitä aivan niin helposti huomiotasi epämiellyttäviin väsymyksen tunteisiin. Laita siis musiikki soimaan ja anna rytmien viedä mukanaan.

Päivitä välineesi. Uusien varusteiden hankinta voi motivoida liikkumaan: hyvät lenkkarit ja kauniit urheiluvaatteet täytyy päästä testaamaan. Askel- ja sykemittari eivät ole välttämättömiä, mutta voi joillekin olla kannustin liikkumaan lähtemiselle.

Palkitse itsesi. Aseta tavoitteita ja palkitse itsesi saavutettuasi ne.

Älä vaadi liikoja! Muista, että laihduttaminen on hidasta ja tuloksien näkyminen vie aikaa. Aina et saa näkyviä tuloksia nopeasti. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että liikkuminen ja tehty työ olisi ollut hyödytöntä.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest