Näin vähennät rasvaa ruoastasi ja vältyt liikakiloilta

Käytä tuoreita mausteita

Vastajauhetut tai hienonnetut mausteet kuten pippurit ja tuoreet yrtit antavat ruokaan paremman maun kuin kaapissa pitkään seisoneet hienonnetut mausteet. Päivita siis maustekaappisi ja heitä pois vanhat maustepurkit.

Pyöräytä tuoreet yrtit valmiiseen tai lähes kypsään ruokaan, sillä silloin niiden maku on parhaimmillaan. Kuivat yrtit sen sijaan vaativat ruoan mukana kypsymistä, jotta maut avautuvat kunnolla.

Tarkista ruoan maku kypsymisen loppuvaiheessa aina, mikäli se on mahdollista ja mausta tarvittaessa lisää.

Valitse kevyempi vaihtoehto

Varaa itsellesi silloin tällöin aikaa kauppojen hyllyvalikoiman tutkimiseen ja valitse vähärasvaisia (4-10%) ruokakerma- creme- ja kasvirasvatuotteita. Voit myös lisätä maun pyöristäjäksi vain pari kolme ruokalusikallista runsasrasvaista kermaa tai ranskankermaa. Älä lotraa rasvaisilla tuotteilla.

Tomaattisäilykkeet kuten tomaattimurska, pyree, kokonaiset tomaatit ja paseerattu tomaatti ovat helppo, makua ja edullinen pohja keitoille, pataruoille ja kastikkeille. Ne sopivat myös piirakoiden täytteeksi ja laatikkoruokiin sekä paistokseen korvaamaan perinteistä kerman käyttöä.

Kuullota kasviksia

Kuullota – älä käristä – paloiteltuja kasviksia rypsi- tai oliiviöljyssä, niin saat enemmän makua keittoihin ja patoihin. Vain 1-2 ruokalusikallista öljyä riittää. Samalla saat ruoasta hyvää rasvaa.

Käytä kevytjuustoja

Kevytjuustoissa on runsaasti herkullisia vaihtoehtoja ja valikoimat lisääntyvät jatkuvasti. Kokeile 10-13 % valkohomejuustoja herkutteluun ja ruoanlaittoon. Kevyemmät homejuustot antavat usein saman maun kuin rasvaisemmat, mutta huomattavasti pienemmällä kalorimäärällä.

Myös mozzarellaa, leipäjuustoa, ja kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa löytyy nykyään hyvinä vähärasvaisina vaihtoehtoina. Käytä ruoan kuorruttamiseen vain vähän 15 %:n juustoa.

Hyödynnä hedelmien oma sokeri

Herkullisen ja kauniin värisen kastikkeen salaatille, hedelmille ja marjoille saat soseuttamalla sauvasekoittimella esimerkiksi vesimelonia, tomaattia, makeaa omenaa, päärynää, vadelmia sekä mansikoita ja maustamalla soseen.

Kotimaiset marjat ovat varsinkin pakastettuina monien mielestä happamia. Valmista niille lisukkeeksi kastike makeasta hedelmästä. Lisää pirtelön tai smoothien joukkoon vesimelonia, päärynää tai makeaa omenaa. Silloin makeus tulee hedelmistä, eikä sokeria tarvitse lisätä kuin vähän.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest