Havainnot julkaistiin Diabetes Care -lehdessä, ja niiden perusteella päivittäin aamupalaa syövät välttyvät vyötärölihavuudelta, ylipainolta, diabetekselta, metaboliselta oireyhtymältä sekä verenpainetaudilta todennäköisemmin kuin aamiaista korkeintaan kolmesti viikossa nauttivat.
Aamupalaa nauttivat syövät usein maltillisemmin päivän kuluessa, mikä voi selittää nyt havaitut yhteydet. Iltanapostelua vähentää etenkin proteiinipitoinen aamupala, aiemmista tutkimuksista tiedetään. Nyt julkaistussa tutkimuksessa aamupalan ravitsemuksellinen laatu ei vaikuttanut tuloksiin.
Tutkimus perustuu 3 600 miehen ja naisen terveystietoihin, jotka kerättiin kahdeksantoistavuotisen seurannan aikana. Jokainen osallistuja kävi terveystarkastuksessa tutkimuksen alussa sekä 1–5 kertaa seurannan aikana. Ruokavaliosta ja aamupalatottumuksista kyseltiin vain tutkimuksen alussa, joten on mahdollista, että osa tutkituista muutti ruokailutottumuksiaan seurannan aikana.
Uutispalvelu Duodecim