Kehoni on linnani

Avatar

Nykyaikamme käsitys kehon kauneudesta arvostaa hyvin erilaisia asioita kuin vielä vaikkapa 1950-luvulla tai 1800-luvulla. Eri puolilla maailmaa käsitys kehollisuudesta ja kauneudesta ovat hyvin erilaisia. Tämän tiedostaminen auttaa ymmärtämään, että naistenlehtien kauneusihanteet ovat kulttuurimme tuotoksia. Geeniperimämme vaikuttaa ruumiinrakenteeseemme, joten samaan muottiin emme mitenkään voi käsitystä omasta kehostammekaan rutistaa. Sanontaa ”kauneus on katsojan silmissä” kannattaisi meidän hyödyntää ajatuksissamme omasta itsestämme.

Kehosuhde syntyy lapsuudessa

Kehon ääriviivojen ja muotojen hallinta suhteessa ympäristöön syntyy jo varhaislapsuudessa. Mitä enemmän lapsena saa kokemuksia arvostavasta kohtelusta, läheisyydestä ja erilaisista liikkumismahdollisuuksista, sen paremmat mahdollisuudet on luoda tasapainoinen suhde omaan vartaloon.  Sosiaalisissa suhteissa varsinkin lapsuudessa vahvistetaan hyväksyvää minä-suhdetta. Vanhempien on tärkeää viestiä arvostavaa asennetta omaan kehoonsa, sillä sen on todettu vaikuttavan perheen lapsille muodostuvaan käsitykseen naiseudesta tai mieheydestä. Oman kehon arvostus ilmenee myös huolenpitona ja tästäkin annamme mallia tuleville sukupolville.

Nopeat kasvupyrähdykset ja joskus myös traumat voivat vaikuttaa kehotuntemuksen väliaikaiseen heikkenemiseen. Aikuisiälläkin raskausaika, äkilliset painonnousu- tai laskukaudet, ikääntymisen tuomat muutokset tai psyykkisiin taustoihin nivoutuvat syömishäiriöt voivat ylläpitää jonkin aikaa epärealistisia käsityksiä omasta kehosta ja sen koosta suuntaan jos toiseenkin. Joskus mieli ei suostu ymmärtämään vaakalukemia tai peilikuvan sanomaa. Kehoterapia on yksi hoitomuoto, jossa suhdetta omaan itseen päivitetään ja viritetään hyväksyvälle taajuudelle.

Kuulostele liikettä

Kehon toimivuuteen voi vaikuttaa paljonkin huolehtimalla omasta kunnosta, lepäämällä riittävästi, hemmottelemalla ihoa ja ruokkimalla soluja sopuisasti. Liikkuessa koko vartalo, lihakset, nivelet ja kaikki solut viestittelevät aivojen ohjaamina toisillensa juuri sen päivän tilanteesta. Viestintä säilyy ajan tasalla, kun liikkuu monipuolisesti ja omalle temperamentille sopivalla temmolla. Oman kehon ja mielen kuulostelu takaa myös sen, että liikkuu päivän rasituksiin ja energiatasoon nähden sopivalla tasolla. Liikunnan pakonomainen suorittaminen tai palautumiseen nähden liian suuri määrä ei välttämättä lisää kehotietoisuutta, vaan jopa jumiuttaa kehon hermotuksen.

Kiitä kehoasi!

Oma vartalo on kiinteä osa elämän kokonaisuutta, kaikkia kokemuksia, vuosien kulumista ja arkea. Kehon muutoksiin ja vaikkapa sairastamisen hetkiin voi opetella suhtautumaan hyväksyvästi. Oman kehon arvostusta ylläpidetään jokaisen omassa mielessä; ajatuksissa ja sisäisessä puheessa. Omaa kehoa voi opetella puhuttelemaan arvostavasti. Peilikuvasta voi todeta hyviä puolia enemmän kuin vatvoa niitä muutamia kohtia, joiden toivoisi olevan erilaisia. Päivän lopuksi voi kiittää omaa kehoa tai vaikkapa jalkoja, että tänäänkin ne ovat kuljettaneet päivän touhuissa.

Miten Sinä ylläpidät oman kehoni hyvinvointia ja jaksamista elämän eri vaiheissa? Tuleeko oma kehosi perässä niihin asioihin ja tekemisiin, mitä arvostat ja haluat elämässäsi ilmentää? Ja muistatko silitellä itseäni ja lähimmäisiäsi arvostavasti?

Kehon arvostus -harjoitus:

  • Varaa rauhallinen hetki ja asetu lattialle selinmakuulle. Sulje silmät ja hengitä rauhassa.
  • Kuvittele mielessäsi, että piirrät pehmeän viivan kehosi ääriviivoja seuraillen.
  • Kuvittele sitten, että katsot kehosi ääriviivoja ylpeänä siitä, että se on sinun tärkein työkalusi elämässä!
  • Missä kaikessa muistat kehosi Sinua kantaneen ylväästi? Kiitä kehoasi.
  • Hengitä syvään sisään ja avaa silmät virkeänä.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest