Totta vai tarua – viisi väitettä keventäjän ”koneistosta”

1.  Väite: Aineenvaihduntaan ei voi vaikuttaa

Totta ja tarua.

Perusaineenvaihdunnassa on yksilöllisiä eroja, joista osa johtuu perimästä. Kilpirauhasen vajaatoiminta puolestaan hidastuttaa aineenvaihduntaa ja lihottaa ihmistä. Terve ihminen pystyy kuitenkin jonkin verran parantamaan aineenvaihduntaansa kasvattamalla lihasmassaansa. Lihaskudos nimittäin kuluttaa energiaa paljon enemmän kuin rasvakudos. Kokonaisenergiankulutusta saa nostettua myös muutoin kuin ”bodaamalla”. Kaikenlainen fyysinen aktiivisuus kuluttaa kaloreita ja auttaa siten pysymään ihannepainossa.

2.  Väite: Laihduttaminen vaikeuttaa laihduttamista

Totta.

Moni laihduttaja kärsii alkukankeuksista. Painonpudotus voi olla alkuun hyvinkin nopeaa, mutta jäädä sen jälkeen junnaamaan paikalleen. Ilmiötä kutsutaan säästöliekiksi. Kun elimistö saa paljon totuttua vähemmän energiaa, se menee eräänlaiseen shokkitilaan ja alkaa taistella painonlaskua vastaan. Pitkät ateriavälit pahentavat ilmiötä, kun elimistö laskee säästösyistä kulutusta. Tämän vuoksi keventäjänkin tulisi syödä riittävästi ja riittävän usein.

Myös mönkään menneiden jojo-laihdutuskuurien toistuminen jättää jälkensä elimistöön. Villeimpien väitteiden mukaan laihduttaminen muuttuu jatkossa mahdottomaksi, sillä aineevaihdunta on tuhoutunut. Näin ei toki onneksi ole, mutta laihduttaminen saattaa kyllä muuttua haastavammaksi. Tämä johtuu siitä, että raju painonpudotus verottaa lihaskudosta. Kun kehossa on enemmän rasvaa kuin lihasta, perusaineenvaihdunta hidastuu. On myös hyvä muistaa, että kevyempi ihminen kuluttaa aina vähemmän kuin painavampi, joten syöntikin pitää mitoittaa sen mukaan.

3. Proteiini parantaa aineenvaihduntaa

Totta.

Ruuansulatukseen kuluu noin 10 prosenttia päivittäisestä energiankulutuksesta. Proteiinin sulamiseen kuluu kaikkein eniten energiaa, eli sen sijaan, että kaikki varastoituisi kiloiksi kehoon, osa haihtuu lämpönä ilmaan. Tämän lisäksi proteiini täyttää muita energiaravintoaineita paremmin ja pitää kylläisenä pidempään. Kuten todettu, lihaskuntoharjoittelulla aineenvaihdunnan hidastumista voi ehkäistä. Proteiinin riittävä saanti on puolestaan lihasten kasvun edellytys.

4. Vesi saa aineet vaihtumaan

Totta ja tarua.

Veden juominen kannattaa, sillä jano tulee usein sekoitettua nälkään. Vesi ei kuitenkaan itsessään ”voitele koneistoa kevyeksi”, kuten joskus kuulee väitettävän. Myöskään muut ”ihmeaineet”, kuten selleri, ananas tai greippi eivät itsessään paranna aineenvaihduntaa, vaikka terveellisiä ovatkin. Chili saa puolestaan tottumattoman hikikarpalot kohoamaan otsalle, mikä on sinänsä hyvä asia, että kovin tulisia ruokia ei voi syödä ylettömiä määriä. Annoskokojen säilyminen maltillisena auttaa aina pysymään hoikkana.

5. Pöntöllä ramppaajat pysyvät laihoina

Tarua.

”Suora suoli” ja ”läpipasko” ovat on kansanomaisia ilmauksia sille, että toisten elimistöihin ei muka ruoka imeydy, eivätkä kilot tarraa. Ripuli ei kuitenkaan laihduta, sillä energiaravintoaineet imeytyvät jo ohutsuolessa. Suolistosta poistuu vain vettä ja kuituja sekä sulamatonta ruokamassaa, joten laksatiiveista on turha hakea lisäapua laihdutukseen. Suoliston toiminnan ja lihavuuden mahdollista yhteyttä ei voi kuitenkaan täysin kieltää. Tämä liittyy kuitenkin suolistobakteereihin, eikä siihen, kuinka usein ihminen käy wc:ssä.

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Loppukesän parhaat kevythampurilaiset

    Hampurilaiset ovat ihanaa kesäruokaa, keventäjällekin. Viitseliäs valmistaa herkkupurilaisen itse ja muistaa kolmea tärkeää sääntöä: pienempikin hampurilainen täyttää, majoneesi kannattaa vaihtaa kevyempään, ja lisukkeet on syytä päivittää järkeviksi. Hampurilaisissa on paljon energiaa, rasvaa ja suolaa, eikä...
  • Kasvikset valloittavat grillin

    Grillissä kypsyvät maustevoin mehevöittämät varhaisnauriit, muhkeat, tuorejuustolla täytetyt portobellosienet, aromikas tsatsikin kera tarjottava fenkoli sekä makealla thai chilikastikkeella maustetut hedelmät. Tänä kesänä keventäjä innostuu uudenlaisista grillikasvisherkuista. Onneksi yhä useampi muistaa, että kasvikset kuuluvat grilliritilälle siinä...
  • Maito mahtuu keventäjän lasiin

    Keventäjällä on monta hyvää syytä nauttia maitoa ja maitotuotteita. Maidon sisältämä kalsium pitää laihduttajan koville joutuvat luut lujina. Valitse silti maito vähärasvaisena. Laihdutuskuurin aikana moni karsii turhaan ruokavaliostaan tärkeitä elintarvikkeita, kuten maidon. Tämä on valitettavaa,...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest