Nämä marjat ovat todellisia terveyspommeja: Saattavat säästää jopa sydänkohtaukselta

Mustikoita ja mansikoita joka viikko syövät saattavat säästyä sydänkohtaukselta muita todennäköisemmin, Harvardin yliopistossa toteutettu tutkimus osoittaa.

Verrattuna marjoja vain satunnaisesti syöviin sydänkohtausriski oli tutkimuksessa kolmanneksen pienempi naisilla, jotka söivät mansikoita tai mustikoita kolmesti viikossa. Yhteys havaittiin riippumatta naisten muusta ruokavaliosta, ja myös naisilla, jotka söivät runsaasti vihanneksia ja hedelmiä. Myöskään muut elintavat tai sairaudet eivät selittäneet tuloksia.

Tutkijat uskovat sydänhyötyjen johtuvan mansikan ja mustikan sisältämistä flavonoideista, ja etenkin antosyaniini-flavonoideista, joita on runsaasti mustikassa ja yleensäkin sinisissä ja violeteissa hedelmissä ja kasviksissa.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Circulation-lehdessä. Se perustuu 94 000 naisen terveys- ja ruokavaliotietoihin, joita kerättiin neljän vuoden välein kaikkiaan 18 vuoden ajan. Naiset olivat 25–42-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 15.1.2013. Copyright Duodecim 2013. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tykkää Keventäjistä Facebookissa! 

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest