Pikaruoka altistaa vakaville sairauksille

Avatar

Hampurilaisia ja muuta pikaruokaa suosivat nuoret saattavat sairastua muita herkemmin astmaan ja kärsiä pahemmista oireista, laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa.

Thorax-lehdessä julkaistut tulokset viittaavat astmaoireiden olevan yleisempiä ja pahempia 13–14-vuotiailla nuorilla, jotka syövät pikaruokaa ainakin kolmesti viikossa. Myös ihottumat, tukkoisuus ja silmäoireet olivat heillä yleisempiä kuin pikaruokaa harvemmin syövillä. Samat yhteydet havaittiin 6–7-vuotiailla lapsilla, mutta yhteydet eivät olleet yhtä selviä.

Ruokavalion osuuteen viittasi myös havainto hedelmien ja vihannesten suojavaikutuksesta. Niitä vähintään kolmesti viikossa syövien astmariski ja -oireet olivat lievempiä kuin muiden ja heillä oli myös vähemmän ihottumaa ja muita oireita. Hedelmien ja vihannesten hyödyt havaittiin yhtä lailla kaikenikäisillä.

Tulokset ovat uskottavia, sillä pikaruoissa on monia aineksia, jotka voivat altistaa astmalle ja pahentaa sen oireita. On silti mahdollista, että roskaruokaa suosivien nuorten elintavat ovat muutenkin epäterveellisiä, ja osa yhteydestä selittyy näillä seikoilla. Nuorten ja lasten kannattaisi joka tapauksessa välttää pikaruokaa siihen liittyvien monien terveysriskien vuoksi. 

Tutkimukseen osallistui runsaat kolmesataatuhatta 13–14-vuotiasta nuorta 51 eri maasta sekä 180 000 iältään 6–7-vuotiasta lasta 31 eri maasta.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 17.1.2013. Copyright Duodecim 2013. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tykkää Keventäjistä Facebookissa! 

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest