Tutkimus: Suomalaisten ruokavalio yhä epäterveellisempi

Muutamia vuosikymmeniä jatkunut suomalaisten ruokavalion myönteinen kehitys on ainakin rasvojen ja suolan saannissa kääntynyt huonompaan suuntaan, raportoi Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.

THL:n tekemä tutkimus paljasti, että suomalaisista käyttää voita leivällä nyt kuusi prosenttia, kun vuonna 2007 luku oli kolme prosenttia. Voi-kasviöljyseosten käyttö on lähes kaksinkertaistunut: niitä käytti 37 prosenttia tutkituista. Myös voin ja voi-kasviöljyseosten käyttö ruoanlaitossa on yleistynyt.

Vähemmän rasvaa (max 40 %) sisältävien rasvalevitteiden käyttö on puolestaan pudonnut 39 prosentista 24 prosenttiin.

THL:n aiemman raportoinnin mukaan suomalaisten veren kolesterolipitoisuus laski vuodesta 1982 aina vuoteen 2007, mutta kääntyi nousuun viimeisen viiden vuoden aikana kaikilla tutkimusalueilla, sekä miehilla että naisilla.

Suomalaisten suolansaannin väheneminen näyttää myös pysähtyneen ja kääntyneen hienoiseen nousuun. Tämä on osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että suomalaisten diastolisen verenpaineen, alapaineen, keskiarvo on myös noussut.

Väestön ylipainon kehitys on tasaantunut, mutta taso on edelleen korkealla. Ylipainoisia tai lihavia on kaksi kolmesta suomalaismiehestä ja lähes puolet naisista. Ylipaino on vähäisen liikunnan lisäksi tärkein tyypin 2 diabeteksen syy.

Veren korkea kolesteroli ja korkea verenpaine ovat sydäninfarktin ja aivohalvauksen tärkeimpiä aiheuttajia yhdessä tupakoinnin kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan suomalaisten kolesterolitason nousun taustaksi on varmistunut kovien eli tyydyttyneiden rasvojen lisääntynyt syönti.

Lue lisää


Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest