Tutkimus sen todistaa: Herkut maistuvat parhailta laihdutuskuurin aikana

Maistuuko ruoka tosiaan paremmalta laihdutuskuurin aikana? Tutkijoiden mukaan kyllä, sillä syyllisyys saa ihmiset nauttimaan asioista enemmän.

Tutkimuksessa järjestettiin kuusi erilaista koetta. Yhdessä osallistujat jaettiin kahteen ryhmään ja heitä pyydettiin tutkimaan aikakauslehtien kansikuvia. Puolet osallistujista katseli terveysaiheisia kansikuvia, kun taas puolet katseli kansia, jotka eivät liittyneet terveyteen mitenkään.

Tämän jälkeen kaikille annettiin suklaapatukat, joiden kerrottiin olevan osa makututkimusta. Kaikki terveyteen liittyviä aikakauslehtien kansia katselleet sanoivat suklaan maistuneen paremmalta kuin ne osallistujat, joiden katselemien lehtien kannet olivat liittyneet muihin aiheisiin.

Toisessa kokeessa noin 100 osallistujaa jaettiin kahteen ryhmään, joista toisessa heitä pyydettiin työstämään lauseita, joihin sisältyi syyllisyyteen liittyviä sanoja. Toinen ryhmä työskenteli neutraalisävyisten sanojen kanssa. Tämän jälkeen kaikille osallistujille annettiin suklaakaramelli syötäväksi.

Kaikki osallistujat, jotka olivat tekemisissä syyllisyyteen liittyvien lauseiden kanssa, kertoivat tryffelin maistuneen paremmalta kuin muiden tutkimushenkilöiden mielestä.

Tutkijat selittävät asiaa sillä, että syyllisyys on yhteydessä mielihyvään: usein syyllisyyttä kokiessaan ihminen kokee myös mielihyvää ja ajan myötä nämä kaksi asiaa ovat yhdistyneet aivoissamme.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest