Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että voisin tuntea kuinka ravintoaineet pilkotaan ruoasta ruoansulatuskanavassa – suussa, vatsalaukussa ja suolistossa. Tuntisin, kuinka hiilihydraateista muodostuneet pienet sokerimolekyylit, proteiineista pilkotut aminohapot ja rasvapallosista irrotetut rasvahapot imeytetään elimistöön ohutsuolen poimuilevalta limakalvolta. Olisin tyytyväinen, kun huomaisin minulle elintärkeiden vitamiinien ja kivennäisaineiden pääsevän suolesta verenkiertoon ja siitä edelleen jokaiseen soluuni joka puolella kehoani. Huomaisin ravintoaineiden kuljetuksen solukalvojen läpi yhtä helposti kuin huomaan kuljettavani lusikan suuhuni. Olisin yhtä elimistöni 50 triljoonan solun kanssa, kun ne puhkuvat elinvoimaa saatuaan antioksidantteja, flavonoideja ja omegoita.
Antaisin punasolujen napata hengittämäni puhtaat happimolekyylit ja kuljettaa ne aivoihini samalla, kun syömäni tärkeät ravintoaineet kulkevat veren seerumissa ja antavat aivosoluilleni niiden janoamaa vitaalia elämännestettä. Älykkyyteni ja vireystilani paranisivat, kun söisin ravintorikasta ruokaa. Aivoni tuottaisivat tuhansia millimooleja mielihyvähormoneja, ja kehossani vallitsisi kokonaisvaltainen hyvinvoinnin yltäkylläisyys.
Huomaisin myös, että sydänlihassoluni saisivat sopivassa suhteessa tarvitsemaansa energiaa, ja röyhistäisin ylpeänä rintaani, kun tietäisin, että siellä sisällä tehdään taukoamatta ahkerasti töitä hyväkseni. Silloinkin, kun lepään ja silloin, kun vahvistan elimistöäni kuntoilemalla. Yhtälailla ylpeänä käyttäisin poikkijuovaisia lihaksiani raajoissa, selässä, vatsassa, ja antaisin niiden vahvistua saamastaan proteiinista ja kivennäisaineista. Silloin kun en söisi, tietäisin rasvahappojen virtaavan lihassolujeni käyttöön ja sopivassa suhteessa pitävän yllä ihoni alla ja vatsaonteloni sisällä olevia rasvavarastoja.
Kun taas söisin, tuntisin oikeassa kylkikaaressani mukavaa hurinaa, kun maksa jakaisi ruoansulatuskanavasta saamaansa energiaa oikealla tavalla verenkiertoon. Itse maksa pysyisi rasvattomana, verekkäänä ja elinvoimaisena aineenvaihdunnan säätelykeskuksena. Maksasoluissa – samoin kuin punasoluja lukuun ottamatta kaikissa muissakin elimistöni soluissa – minulle annetut, minua varten täksi elämäksi suunnitellut geenit aktivoituisivat tuottamaan juuri niitä entsyymejä, jotka sillä hetkellä olisivat tarpeellisimpia huolehtimaan hyvinvoinnistani.
Ehkä on hyvä, että en ihan näin tarkkaan tunne elimistöni toimintaa. Mutta voisin silti ryhtyä havainnoimaan itseäni paremmin. Opettelisin tuntemaan, miltä minusta tuntuu. Osaksi osaan sitä jo. Tiedänhän, että parhaina päivinäni sisältäni pulppuaa ilo ja keveys, helppous elää elimistössäni. Tiedän myös, että sen saa dumpattua alimpaan maankoloon, jos elämä stressaa, ruoka, mitä syön, on rasvaista ja huonolaatuista, uni vähäistä, liikunta olematonta. Senkin olen oppinut itsestäni, että rakastan ruokaa niin paljon, että olisin altis käyttämään sitä myös pahan olon paikkaamiseen. Erityisesti silloin, kun olen niin väsynyt, etten kykene analysoimaan, mihin ruokaa tarvitsen ja miksi sitä halajan.
Parempi itsetuntemus auttaa elämään täysipainoisemmin. Se auttaa myös elämään tässä hetkessä, nyt ja heti, ei huomenna, lomalla tai vasta laihempana. Kun tunnen, että juuri nyt nautin yksinkertaisista asioista, mukavasta vaatteesta ihollani, venyttävistä liikkeistä lihaksissani, tiedän, että näin on hyvä elää. Voin myös parantaa oloani, huolehtia paremmin kehostani, jättää pois minua vahingoittavat elintarvikkeet ja elämäntavat ja tehdä niitä asioita, jotka vahvistavat ja ylläpitävät energiaa elämässäni.
Tätä kaikkea on keventäminen! Itsestään huolehtimista, itsensä rakastamista!
Teksti: Kirsi Pietiläinen
