Pikkunälässä eläminen – pitkän iän salaisuus?

Avatar

Pitkäikäisyys on monilla tavoitteena. Eikä vain pitkä vaan laadukas elämä. Sitä tavoitellessa on hyvä tietää, millaiset elintavat ennustavat pitkää ikää.

Okinawan saarella Japanissa elää maailman pitkäikäisin kansa. Heidän keskimääräinen eliniän odotteensa on 81.2 vuotta. Suomalaisilla se on 78.7 ja USA:laisilla 76.8 v. Elintason kehittyessä elinikä on pidentynyt kaikissa maissa, mutta erityisesti 80-luvun alusta lähtien okinawalaiset ovat harpanneet huomattavasti muita kansoja korkeammalle. Okinawa on ollut vuoteen 1972 asti USA:n hallinnoimaa militäärialuetta, mutta tästäkään huolimatta se ei ole länsimaalaistunut. Vaikka elinolosuhteet siellä ovat hyvät, ruoan ja liikunnan suhteen siellä eletään kuten ennen vanhaan.

Yltäkylläisyyden onkin huomattu aineenvaihduntatutkimuksissa olevan elimistölle haitaksi. Sen sijaan niukkaruokaisuus ja pienessä nälässä eläminen ovat lähes poikkeuksetta kaikissa tutkimuksissa pidentäneet ikää. Tämä ilmiö on universaali – on todella hämmästyttävää, että kaikki eliölajit, joita on tutkittu, elävät pitempään, kun niitä pidetään vähäkalorisella dieetillä koko elämä. Tämä fakta pätee niin hiivassa, madoissa, hiiressä kuin apinassakin. Ihmistutkimus on tältä osin vielä puutteellinen – hyvässä elintasossa, mutta niukasti eläviä kansoja kun ei taida okinawalaisten lisäksi paljon olla. Ihmisillä on kuitenkin tehty paljon perustutkimusta, joissa lyhytaikaisissa testeissä tai soluviljelmissä on osoitettu, että niukkuus parantaa sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, lisää elimistölle hyödyllisten hormonien tuotantoa ja vähentää solujen vaurioitumista ja vanhenemista.

Okinawan tutkimuskeskuksen sivuilta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa tämän erityisen kansan elämää ylläpitävistä ihmeistä. Eräs hyvin kiinnostava yksityiskohta oli alle kopioimani taulukko miesten ja naisten veren testosteroni- ja estrogeenipitoisuuksista. Aivan hämmästyttävällä tavalla okinawalaisten hormonitasot ovat 30 vuotta nuorempien amerikkalaisten tasolla. 100-vuotias okinawalainen oli hormonimääriltään yhtä viriili kuin 70-vuotias amerikkalainen! Siinäpä meille tavoittelemista!

Erityisen merkillepantavaa on, että lihavuutta ei okinawalaisten keskuudessa juuri esiinny. He syövät keskimäärin 25 % vähemmän kuin manner-japanilaiset (jotka hekään eivät syö erityisen paljon). 80 % okianawalaisten saamasta energiasta tulee hiilihydraateista, jotka ovat hyvin runsaskuituisia! Pääosan ruokavaliosta muodostavat vihannekset, täysjyvävilja, soija, hedelmät ja vihreä tee. Erityisesti bataatti, sweet potato, on suosittua. Kalaa syödään noin kolme kertaa viikossa, mutta lihaa, maitoa ja muuta eläinperäistä proteiinia vain hyvin vähän. Rasvan, sokerin ja suolan saanti on olematonta. Liikunta kuuluu vanhustenkin päivittäiseen elämään. Katsopa, kuinka ketterästi 90-vuotias Tusne Ganaha kiipeilee sitruspuussa www.youtube.com.

Tässä yhteydessä en malta olla palauttamatta mieliin kokemuksiani USA:n matkoiltani (pienessä mittakaavassa tämä pätee Suomeenkin). Hiilihydraatti-rasva-mättö valkoisen vehnäjauhon, sokerin, fruktoosin ja upporasvan muodossa oli jokapäiväistä ja järisyttävän yleistä. Sen kun terästää lähes täydellisellä liikkumattomuudella (jos autolla liikkumista ei lasketa), on päivänselvää, että sellainen ei voi olla hyväksi kenellekään. Ainakin turistin on hyvin vaikea löytää niin paljon järkevää syömistä, että saisi koko päivän elettyä edes kohtuullisen terveellisesti.

MIEHET, ikäryhmä Veren testosteronipitoisuus (ng/dl)
Okinawalaiset, 70 v 439
Amerikkalaiset, 70 v 314
Okinawalaiset, 100 v 298
NAISET, ikäryhmä Veren estrogeenipitoisuus (pg/ml)
Okinawalaiset, 70 v 15.5
Amerikkalaiset, 70 v 5.5
Okinawalaiset, 100 v 4.2

Minut tämänhetkinen tutkimus on ainakin jo vakuuttanut. Niukkuus nuorentaa, ja miten kaunista on yksinkertaisuus!

Hara hachi bu – syö mahasi vain 80 prosenttisesti täyteen!

Teksti: Kirsi Pietiläinen

Okinawan tutkimuskeskus

Hara hachi bu – syö vatsasi vain 80-prosenttisesti täyteen!
Yltäkylläisyyden on huomattu olevan elimistölle haitaksi. Sen sijaan niukkaruokaisuus on lähes poikkeuksetta kaikissa tutkimuksissa pidentänyt ikää. Japanissa elää maailman pitkäikäisin kansa eikä lihavuutta juuri esiinny.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest