”Hiljennä vähän vauhtiasi. Lapsetkin on kerran vaan pieniä!”

Anna Saivosalmi
Kirjoittaja Anna Saivosalmi

Suuttumus

Ensimmäinen tunnereaktioni viestin luettuani oli kiukku. Mitä hi..toa! Miten tuo ihminen kehtaa arvostella sitä, miten teen työtäni. Hän ei tiedä mistään mitään! Lähettelee minulle viestejä, vaikkei yhtään tiedä, miten hektinen elämänvaihe minulla on juuri nyt meneillään. Kehtaakin vetää tähän mukaan vielä roolini äitinä, ja arvostella sitäkin. ”Huono äiti!” Törkeää. Ala-arvoista.

Ärtymys

Kun pahin kiukku oli laskenut, aloin kokea ärtymystä. En oikein itsekään tiedä mistä: siitä, että toinen ihminen arvostelee minun tapaani elää tai olla perheeni kanssa, vai siitä, että tunnistin piston sydämessäni: töitä oli tosiaan viime aikoina kertynyt runsaasti.

Pohdin myös, että, jos elämääni seuraa vain somekanavieni kautta, voi toki helposti saada sen käsityksen, etten paljoa kotona viihdy. Toivon kuitenkin, että jokainen ymmärtää, että some ei anna koko kuvaa kenenkään elämästä. Niitä hetkiä perheen kanssa kotosalla en vain koe haluavani aina kaikkien muiden kanssa jakaa.

Syyllisyys

Kiukun ja ärtymyksen jälkeen minut valtasi syyllisyys. Minua myös aluksi harmitti, että viestin lähettäjän tarkoitus oli ihan selvästi saada tämä tunne minussa esiin. Syyllisyys siitä, että teen paljon töitä, matkustan ja teen montaa asiaa täysillä. Kirjoittaja onnistui, koska aloin pohtia tilannetta ja aloin kokea huonoa omaa tuntoa äitinä ja vaimona.

En jäänyt tunteeseen vellomaan, vaan koetin aktiivisesti työstää sitä. Meidän perheessämme puhutaan paljon ja olemme mieheni kanssa hyvin tarkkaan sopineet työnjaosta lasten ja kodin suhteen. Kumpikin tekee. Ja se tekee, kun ehtii ja parhaiten taitaa.

Ymmärrys

Viimein minut valtasi ymmärrys, erityisesti viestin lähettäjää, mutta myös itseäni kohtaan. Ehkä viestin perimmäinen motiivi olikin vain huoli. Huoli minun ja perheeni jaksamisesta. Huoli siitä, että ymmärtäisin hiljentää tahtia ennen, kuin rysähtää kunnolla.

Aloin nähdä tilanteen ja sanojen taakse. Viestin näennäisen kiukkuiseen ja käskevään sävyyn sisältyi totuuden siemen: lapset todella ovat pieniä vain kerran. Jos me vanhemmat mennä viipotamme koko heidän lapsuutensa, emme saa sitä enää koskaan takaisin.

Ymmärsin jotain tärkeää myös itsestäni: ensimmäinen reaktioni viestiin oli kiukku. Ja se on tyypillinen reagointitapa silloin, jos kokee itsensä jollain tavalla uhatuksi.

Pysähdys

Pysähdys tuli tällä kertaa sairastumisen myötä. Influenssa pakotti koko perheen, myös minut, täydelliseen lepoon ja vauhdin pysäyttämiseen. Kuume nujersi sängyn pohjalle.

Tällä kertaa näin, ja nyt voi sanoa jopa, että onneksi. Nyt olemme jo koko perhe toipumaan päin, mutta tauti oli sen verran kova, että kaikki työt oli peruttava usean päivän ajalta. On ollut aikaa nukkua, levätä, olla. Ajatella. Pysähtyä. Hiljentää.

Opetus

Toivon, että opin tästä jotain. Opin paljon itsestäni, omasta innostani tehdä työtäni suurella sydämellä, ja sen, että siihen kuuluu itseni likoon laittaminen ja asioille omistautuminen.

Toivon silti, että jatkossa vauhdin hiljentäminen ei aina tarkoittaisi äkkipysähdystä, kuten vaikkapa sairastumista. Nostan tuntosarvet paremmin esille. Haluan hiljentää jo ennen, kuin vauhti on sadassa.

Haluan oppia tuntemaan itseni ja omat rajani vielä paremmin. Haluan oppia kuuntelemaan paremmin. Haluan myös oppia sanomaan ei, ja ymmärtämään, etten suinkaan ole korvaamaton kenellekään muulle, kuin omille perheenjäsenilleni.

Haluan myös kiittää itseäni siitä, että annan itseni levätä juuri nyt.

<3 Anna

P.s. Opin myös, etteivät ihmiset ilkeyttään neuvo ja lähettele tökeröitä viestejä(kai?). Taustalla voi olla joskus myös ihan aito huoli.

Vastaa

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest