Hiilihydraatit ovat elimistölle tärkeää polttoainetta, ja keho tarvitsee niitä siinä missä rasvaa ja proteiiniakin. Hiilihydraattien laatuun kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Ihmisen [...]
Perheen yhteisten ruokahetkien on osoitettu pienentävän lasten ylipainoriskiä, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan myös sillä, millainen tunnelma pöydässä vallitsee, on merkitystä. Perheissä, joissa [...]
Aamiaisen syöminen ehkäisee makean- ja suolaisenhimoa loppupäivän ajan. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan aamupalan syöminen vähentää sekä makean- että suolaisenhimoa. Tutkimukseen osallistui [...]
Aamiaisen syöminen ehkäisee makean- ja suolaisenhimoa loppupäivän ajan, kertoo tuore tutkimus. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan aamupalan syöminen vähentää makean- ja suolaisenhimoa. [...]
Tuoreen brittikatsauksen mukaan mikään yksittäinen ruoka ei addiktoi ahmimaan, vaan ahmimiselle on muita syitä. Uuden katsauksen mukaan mitkään tutkimustulokset eivät tue väitettä, jonka mukaan [...]
Välipalatukoiden sokeripitoisuuksissa on suuria eroja, paljastaa Kuluttajaliiton tekemä tuotevertailu. Välipalapatukat ovat helppo ratkaisu syötäväksi esimerkiksi ennen liikuntasuoritusta, jos [...]
Kärsitkö vatsavaivoista, joihin ei liity diagnosoitua elimellistä syytä? FODMAP saattaa olla vastaus oireisiisi. FODMAP-ruokavalio on tarkoitettu auttamaan ärtyneen suolen oireyhtymästä kärsiviä. [...]
Kaloreita on helppo säästää pienilläkin arjen valinnoilla. Kokeile näitä Popsugarin vinkkejä! Päivän kalorit on helpompi pitää kurissa, kun mietit ruokailuja jo etukäteen. Suunnittele, valmistele [...]
Menuehdotukset on laadittu sekaruokavalioon sopivaksi. Keventäjien reseptipankin ohjeilla on mahdollista noudattaa myös terveellistä kasvisruokavaliota. Esimerkkiviikko on laadittu [...]
Pizza ei ole ruoka kevyimmästä päästä, mutta senkin energiamäärään pystyy helposti vaikuttamaan omilla valinnoilla. Seuraavan kerran, kun mielesi tekee leipoa pizzaa, muista nämä Shape.comin [...]