Liikuntaa kannattaa lisätä vaikka sydänriskit olisivat jo koholla

Avatar

Liikunta on tunnettu sydänsairauksien ehkäisijä, mutta liikkua kannattaa, vaikka riskitekijöitä olisi jo ehtinyt kertyä tai olisi jo sairastunut sydän- ja verisuonitautiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunnan lisääminen ehkäisee uusia oireita ja niistä aiheutuvia kuolemia.

Tutkimus perustuu 9 300 heikentyneestä glukoosinsiedosta kärsivän potilaan kuusivuotiseen seurantaan. Osa potilaista sairasti jo sydän- ja verisuonitautia ja lopuillakin oli vähintään yksi sydänriskitekijä.

Osallistujien fyysistä aktiivisuutta mitattiin askelmittareilla tutkimuksen alussa sekä vuoden kuluttua uudelleen. Kun nämä tiedot yhdistettiin tietoihin osallistujien sydänoireista, fyysisesti aktiivisten havaittiin oireilleen selvästi vähemmän kuin potilaiden, jotka liikkuivat vähänpuoleisesti.

Fyysisestä aktiivisuudesta riippumatta sydänoireiden riskit myös pienenivät, jos potilas alkoi liikkua enemmän ensimmäisen seurantavuoden aikana. Liikunta pienensi sydänkohtausten ja aivohalvausten riskiä sekä vaaraa menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää


Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest