Motivoi itsesi liikkeelle – näin opettelet nauttimaan liikunnasta

Olet varmasti kuullut monta kertaa aikaisemminkin, että liikunnan harrastamisella on lukuisia terveysvaikutuksia. Liikunnan harrastaminen vähentää riskiä sairastua sydänsairauksiin, alentaa osteoporoosin riskiä sekä auttaa painonhallinnassa. Se myös auttaa sinua nukkumaan paremmin, sekä vahvistaa lihasten ja keuhkojen toimintaa. Tutkitusti liikunta vähentää myös ahdistusta ja estää masennusta. Harjoittelu vapauttaa lisäksi endorfiinejä, joten toisin sanoen liikunta voi sekä tuntua hyvältä että olla hauskaa.

Tiedät kaiken tämän, mutta silti liikunnan harrastaminen ei innosta. Et ole yksin, sillä liian harva aikuinen harrastaa liikuntaa vähintään puoli tuntia päivässä. useana päivänä viikossa yhteensä ainakin 2 t 30 min reippaasti tai 1 t 15 minuuttia rasittavasti. Lisäksi lihaskuntoa tulisi harjoittaa ainakin kaksi kertaa viikossa. Vain kolmasosa väestöstä todella tekee tämän. Kokeile neljää keinoa jolla motivoit itsesi liikkeelle.

Kuuntele musiikkia

Musiikki voi auttaa parantamaan suorituskykyä, olitpa sitten kävelyllä, juoksulenkillä tai kuntosalilla. Musiikki auttaa koordinoimaan suoritustasi, sekä parantaa tekniikkaan keskittymistä. Musiikin tempo voi myös vaikuttaa harjoituksen intensiivisyyteen, joten ei siis ole aivan sama mitä musiikkia kuuntelet liikuntasuorituksen aikana. Valitse lämmittelyyn ja venyttelyyn rauhallista musiikkia, nopeutta ja voimaa vaativiin suorituksiin puolestaan nopeatahtisia kappaleita. Luo soittolistoja jotka motivoivat sinut vaikeiden kohtien ylitse ja palkitsevat lopussa.

Lähde ulos

Et todennäköisesti tarvitse tieteellistä vahvistusta siihen tosiasiaan, että metsässä lenkkeily on miellyttävämpää kuin juoksumatolla juokseminen. Ulkona olo vähentää lisäksi jännitystä, vihaa ja masennusta. Ulkona liikkujat ovat lisäksi sitoutuneempia liikuntaan, sekä he tuntevat itsensä energisemmiksi kuin sisällä liikkujat. Ulkona liikkumiseen ei tarvita erityisiä välineitä, ja liikkeelle voi lähteä milloin vain. Lisäksi ulkoliikuntalajit polttavat huimasti kaloreita. Esimerkiksi 70-kiloinen henkilö polttaa tunnin kestävän rauhallisen juoksulenkin aikana jopa 700 kaloria.

Kalorinkulutuksen lisäksi ulkoilu irrottaa sinut sähköisestä maailmasta luonnon äänien ja tuoksujen pariin. Epätasainen maasto antaa haasteita kaikille aisteille kuntosalia enemmän.

Pidä hauskaa

Helpoin tapa lisätä motivaatiota on opetella nauttimaan siitä mitä on tekemässä. Itsensä rankaiseminen ei johda tuloksiin, vaan järkevä tapa on pitää liikunta miellyttävänä. Tämä ei tarkoita sohvan pohjalle jäämistä aina kun väsyttää, vaan tiedostamista milloin on aika hidastaa. Jos tunnet kipua, hidasta ja pidä tauko. Palaa liikunnan pariin myöhemmin tai seuraavana päivänä. Älä harjoittele kipua, vaan mielihyvää. Jos yhdistät liikunnan aina kipuun, motivaatiosi todennäköisesti karisee melko nopeasti.

Opi löytämään myös liikuntalajit joista nautit. Jos et pidä juoksemisesta, älä lähde väkisin lenkillä, vaan kokeile sen sijaan pyöräilyä tai uintia. Itsensä pakottaminen epämieluisiin asioihin romahduttaa motivaation.  

Pidä syke matalalla

Matalalla sykkeellä liikkuminen on hyvä keino polttaa varastoitunutta rasvaa. Tämä on hyvä uutinen kaikille, jotka eivät pidä kovatempoisista intervalleista tai sprinteistä. Jotta liikunta pysyisi mielekkäänä, harjoittele ihanne sykealueellasi. Vähentämällä oman ikäsi 180:sta, saat itsellesi sopivan sykerajan.

Jos sinulla liikunnasta on pitkä tauko, voit vähentää luvusta vielä kymmenen. Sykkeen seuraaminen on hyvä keino tarkkailla omaa jaksamista, sillä väsyneenä sydämen täytyy pumpata enemmän verta nostaakseen sykettä. Jos sykkeesi nousee yli sykeraja, pidä pieni tauko. Kehoa kannattaa kuunnella, sillä se kertoo milloin on turvallista jatkaa, ja milloin kannattaa huilata.

Ota kaveri tai koira mukaan

Ystävän, puolison tai koiran kanssa harrastaminen antaa liikuntaan uudenlaista motivaatiota. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka harrastivat liikuntaa yhdessä ystävänsä kanssa, liikkuivat viisi kertaa todennäköisemmin kuin yksin harrastavat. Treenikaverin kanssa liikunta jää harvemmin välistä. Yhdessä harrastaminen motivoi uusiin suorituksiin, mutta on myös hauskaa. Yhdistä sosiaaliset tapaamiset liikuntaan, ja pyydä kaverisi tenniskentälle tai uimahalliin.

Lähde: Real Simple

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest