Ota kaikki irti harjoittelusta – älä huijaa kuntosalilla

Jos olet nähnyt aikaa ja vaivaa mennäksesi kuntosalille, miksi et harjoittelisi täysillä?  Kunnon treeni polttaa paljon kaloreita ja kasvattaa kuntoa. Tunnista yleisimmät kuntosalivirheet ja muuta tottumuksiasi.

Roikut kiinni kahvoista

Roikut cross trainerin kahvoista ja hamuat juoksumaton sivupalkkeja. Jos käytät käsiäsi helpottamaan jalkojesi työskentelyä, väsyt todennäköisesti nopeasti, sillä kädet eivät jaksa yhtä pitkään kuin jalkojen isot lihakset. Kahvoista kiinni pitäminen estää sinua ottamasta liikkeestä kaiken hyödyn irti, ja kaloreita kuluu huomattavasti vähemmän. Puristamisen sijaan anna käsien vain ohjata liikettä kevyesti. Jos sinusta tuntuu mahdottomalta ajatukselta pitää kädet oikeassa asennossa ilman kahvojen puristamista, hidasta vauhtia ja keskity oikeaan tekniikkaan.

Odottelet liikaa

Ruuhkainen kuntosali voi aiheuttaa turhautumista, varsinkin jos juuri omaan ohjelmaasi kuuluvat laitteet ovat käytössä. Odottelu vie turhaan arvokasta aikaasi, joten älä jää odottelemaan laitteen vapautumista, vaan käytä odotteluaikasi ilman laitteita tehtävien harjoituksien tekemiseen. Näitä ovat muun muassa vatsarutistukset ja punnerrukset. Voit myös kohottaa sykettäsi tekemällä erilaisia hyppyjä. Kaikki liikkeet ovat parempia vaihtoehtoja kuin odottelu. Jo viiden minuutin odottelu sarjojen välissä vaikuttaa kielteisesti treenin laatuun ja tehokkuuteen.

Venyttelet harjoituksien välillä

Jos aikasi on kortilla, venyttelyiden teko harjoitusten välissä voi tuntua hyvältä idealta säästää aikaa. Tämä voi kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti jäljellä oleviin liikkeisiin. Erityisesti staattinen venyttely voi heikentää lihastesi jaksamista, jolloin aivan kaikki hyöty jää saamatta. Jätä siis venyttely osaksi jäähdyttelyä, ja jaksat paremmin.

Tulet myöhässä ja lähdet ajoissa

Tulet jumppatunnille myöhässä ohittaen lämmittelyn, ja kiirehdit pois heti jäähdyttelymusiikin käynnistyttyä. Näiden osioiden väliin jättäminen voi tuntua hyvältä ajatukselta, mutta se lisää loukkaantumisriskiä. Lämmittelyvaiheessa kehon lämpötila ja syke nousevat vähitellen, jolloin riski loukkaantua pienenee. Äkillinen pysähtyminen intensiivisen harjoittelun jälkeen voi johtaa huimaukseen ja jopa pyörtymiseen. Tule siis tunnille ajoissa ja lähde vasta lopussa, teet palveluksen itsellesi.

Olet lukutoukka

Jos luet tätä artikkelia juoksumatolla, et todennäköisesti harjoittele tarpeeksi kovaa, tai teet liikkeet väärin. Jos luet lehteä tai katsot televisiota harjoittelusi aikana, huijaat vain itseäsi. Laske käsissäsi oleva lehti tai älypuhelin ja keskity täysillä harjoitukseen. Poikkeuksena on musiikki, jonka kuunteleminen lisää tutkimuksien mukaan motivaatiota ja kestävyyttä. Vaihda siis kirja musiikkisoittimeen ja parannat harjoitustasi.

Et venyttele tarpeeksi kauan

Vain muutaman sekunnin venytys ei juurikaan lisää joustavuutta, vaan saattaa ainoastaan aiheuttaa vammoja. Oikea tapa venytellä on pitää venytystä yllä vähintään 20-30 sekuntia.

Toinen yleinen huijaus tapahtuu takareiden venytyksessä. Jos pyöristät selkää yrittäessäsi tavoitella venytettävää jalkaa, estät todellisuudessa takareittä venymästä ja aiheutat vain tarpeetonta rasitusta selkään.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest