Näin teet juoksemisesta turvallisempaa – poimi vinkit talvisille lenkkipoluille

Ennen lenkille lähtöä ota huomioon säätila, ja se kuinka intensiivisen harjoituksen aiot tehdä. Älä pue päällesi liian paljoa, jos aiot juosta kovatehoisen lenkin. Pukeudu kerroksittain ja suosi hengittäviä materiaaleja.

Muista suojata pää, korvat, sormet ja jalat lämmönkarkaamisen estämiseksi. Jos on luvassa sadetta, pue päällimmäiseksi kerrokseksi vettä hylkivää materiaalia.

Kerro mihin olet menossa

Pidä huoli siitä, että joku ystävistäsi tai perheestäsi tietää minne olet suunnitellut juoksevasi, ja kuinka kauan arvioit lenkin kestävän. Myös monet puhelimen urheilusovellukset tallentavat reittisi reaaliajass, ja pitävät huolen siitä, että edes joku tietää missä liikut. Talvisissa olosuhteissa juoksemisessa on riskejä, joita et välttämättä ole tullut edes ajatelleeksi.

Unohda musiikki

Vaikka korvakuulokkeista kaikuva musiikki motivoi sinua juoksemaan nopeammin, pimeällä ne kannattaa jättää kotiin. Pimeässä ja liukkaassa juostessa meidän tulee havainnoida ympäristöstämme enemmän. Musiikin kuuntelu vie omaan maailmaansa ja esimerkiksi takaa tuleva pyörä jää helposti huomioimatta. Jos kuitenkin haluat kuunnella musiikkia, muista pysyä valppaana.

Pidä puhelin mukana

Pidä aina puhelinta mukana, vaikka et musiikkia kuuntelisikaan. Koskaan et voi tietää mitä tapahtuu. Vaikka itsellesi ei sattuisikaan mitään, voit joutua soittamaan apua nilkkansa nyrjäyttäneelle lenkkikaverille.

Pidä taskussasi mukana aina myöskin tarpeeksi rahaa, että voit tulla tarpeen tullen taksilla tai bussilla kotiin.

Juokse liikennettä vastaan

Yleinen virhe on juosta samaan suuntaan liikenteen kanssa. Vaikka valoisalla tämä tapa aiheuttaakin vähemmän vaaratilanteita, pimeällä on suurempi mahdollisuus siihen, että auto ei huomaa sinua. Juoksitpa sitten isossa kaupungissa tai maaseudulla, juokse aina liikenteen vastaiseen suuntaan. Tällöin näet lähestyvät autot, ja pystyt reagoimaan liikenteeseen paremmin.

Käytä kirkkaita värejä

Ei riitä, että huomaat vastaantulevat autot, bussit ja polkupyörät – heidän täytyy myös nähdä sinut. Helpointa on käyttää heijastavia ja värikkäitä vaatteita. Jos olet aina luottanut mustiin urheiluvaatteisiin, neonväriset vaatteet voivat saada sinut tuntemaan itsesi liian värikkääksi. Muista kuitenkin, että ne voivat pelastaa henkesi.

Valitse oikeat kengät

Kesäiset juoksukengät kannattaa vaihtaa liukkaiden tullen parempaa pitoa tarjoaviin talvimalleihin. Jäisillä teillä juokseville parhaimman pidon antavat talvijuoksuun tarkoitetut nastakengät. Myös tavalliset, tarpeeksi pehmeäpohjaiset juoksukengät pitävät hyvin liukkaalla tiellä.

Pysy tutussa reitissä

Monet lenkkeilijät pitävät vaihtelusta, mutta uusien reittien kokeilua ei kannata ajoittaa talvisiin aamuihin tai iltoihin. Voi olla ehkä tylsää juosta aina samoja reittejä, mutta tutut reitit ovat turvallisimpia – varsinkin jos ne ovat avaria ja valoisia. Jos valaistuja reittejä ei löydy, voit käyttää myös tehokasta otsalamppua.  Muista, että jos et itse pysty näkemään muita, kukaan ei pysty näkemään sinua.

Lähde: Huffington Post

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest