7 laihduttajan virhettä – nämä kasvattavat mielitekoja entisestään

Avatar

Mieliteot voivat yllättää keventäjän, ja ne voivat liittyä niin suolaisiin kuin makeisiinkin herkkuihin. Kohtuullisissa määrin herkkuhetketkin mahtuvat keventäjän ruokavalioon, mutta jos mieliteot yllättävät turhan usein, kannattaa niistä pyristellä eroon muilla keinoin kuin herkkuja syömällä. Huffington post listasi yleiset virheet, joita mielitekojen kanssa on helppo tehdä.

1. Jätät aamupalan väliin

Vaikka et olisi nälkäinen aamulla, aamupalan syöminen kannattaa. Se ehkäisee nälän kasvamista aamupäivän aikana liian suureksi.

Nutrition Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan 350 kilokaloria sisältävä aamupala, jossa oli proteiinia vähintään 13 grammaa, vähensi ylipainoisten mielitekoja verrattuna heihin, jotka eivät syöneet aamupalaa. Tutkimustulos saattaa selittyä dopamiinilla, jota proteiini auttaa vapautumaan ja joka saattaa hillitä mielitekoja.

2. Liian suuret annoskoot

Jos esimerkiksi himoitset suklaakeksejä, otat niitä kolme ja se siitä. Todennäköisesti olisit kuitenkin tarvinnut vain puolet määrästä, esittää vuonna 2013 julkaistu tutkimus Cornellin yliopistosta. Tutkimuksen mukaan vain pienen annoksen herkkuja syöneet tunsivat itsensä yhtä tyytyväisiksi kuin isomman annoksen syöneet.

3. Syömisen vältteleminen

Jos himoitset karkkia, kokeile syödä muutama kourallinen mansikoista. Jos himoitset sipsejä, ota kourallinen pähkinöitä. Terveelliset valinnat voivat tyydyttää mieliteot kokonaan. Jos sinulla on oikeasti nälkä, ei syömistä kannata vältellä.

4. Et tiedä, miksi himoitset ruokia

Yritä tiedostaa, millaisissa tilanteissa mielihalut iskevät. Tunnetko itsesi ehkä väsyneeksi, stressaantuneeksi tai tylsistyneeksi? Kun tiedostat tilanteet, pystyt puuttumaan niihin liittyviin tunteisiin paremmin. Herkkujen syöminen ei ole ratkaisu.

5. Syöt vain, mitä himoitset

Mieliteoille voi kohtuullisissa määrin antaa sijaa. Jos esimerkiksi himoitset ranskalaisia perunoita, ota niitä lautaselle pieni määrä, ja lisää annokseen myös reilusti terveellisempiä ruokia. Näin saat annoksesi maistumaan siltä, mitä halusitkin syödä, mutta annos ei ole muuttunut täysin epäterveelliseksi.

6. Kieriskelet syyllisyydessä

Muista, ettei sinun tarvitse kieltäytyä kaikesta jatkuvasti. Jos esimerkiksi olet syntymäpäivillä, voit aivan hyvin ottaa palan kakkua tuntematta asiasta huonoa omatuntoa. Ruokaan on hyvä suhtautua terveellä tavalla. Satunnaiset herkkuhetket kuuluvat asiaan esimerkiksi juhlissa.

7. Pidät herkkuja saatavilla

Kodin kaappeja ei kannata pitää täynnä keksejä, jäätelöä ja muita herkkuja, joita tiedät himoitsevasi tasaisin väliajoin. Kun kaapit ovat tyhjät ja mieliteko iskee, annat mieliteolle todennäköisemmin periksi, jos se vaatii vain keittiöön kävelemisen. Kauppaan sen sijaan et yhtä todennäköisesti jaksa lähteä.

Lähde: Huffington post

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest