Kevyin mielin kohti joulua

Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja joulu lähestyy, mikä voi olla painonhallinnan kannalta erittäin stressaavaa aikaa. Työpaikkojen taukohuoneet täyttyvät joulukonvehdeista, pikkujoulupöydät notkuvat herkuista, eikä juhlajuomiltakaan voi välttyä. Jatkuva kieltäytyminen on rankkaa, ja toisaalta syödyistä herkkusuupaloista tulee hirveä morkkis. Miten laihduttajana voin nauttia joulunajan juhlista?

Suhtaudu syömiseen joustavasti myös juhla-aikana

Juhlia tulee ja menee elämässä jatkuvasti. Pysyvän painonhallinnan kannalta on olennaista opetella sallimaan poikkeamat tavanomaisesta arkisyömisestä. On normaalia ja terveellistä herkutella juhlatilanteissa eli myös jouluna.

Juhlista ja muista painonhallinnan kannalta haastavista hetkistä selviää joustavan syömisen opettelulla. Laihduttamisen ei pidä olla niin tiukkaa, etteikö se kestäisi muutamaa ylimääräistä suupalaa ja herkkuhetkeä. Muuten epäonnistuminen on taattua. Monella on varmasti kokemusta siitä, kuinka kiellettyyn ruokaan sortuu sitä varmemmin mitä tiukempi dieetti. Näin laihdutus tyssää jo ennen kuin on kunnolla alkanutkaan.

Opettele kohtuus

Joustava suhtautuminen syömiseen ei tarkoita, etteikö syömistä tulisi jollain tapaa säädellä. Tietoisten ja terveellisten ruokavalintojen tekemistä on jatkuvasti opeteltava, sillä ne eivät tapahdu yleensä automaattisesti.

Juhlapöydässä altistuu väistämättä erilaisille kiusauksille. Jouluna voit antaa itsellesi tietoisesti luvan herkutella tai harjoitella syömään herkkuja kohtuudella. Panosta ruoan määrän sijaan laatuun. Valitse vaikkapa vain niitä herkkuja, joista oikeasti pidät. Ajatuksena voi esimerkiksi olla, että maistaa kaikkia ruokalajeja vain vähän eikä kiellä itseltään kokonaan mitään. Syödä voi juuri sen verran kuin sillä hetkellä maistuu, mutta ruokaa ei tarvitse syödä tulevan nälän varalta.

Kuuntele kylläisyyttäsi

Erityisesti noutopöydät ovat haastavia lukuisten ruokalajien ja mahdollisten santsikierrosten takia: seurauksena on helposti ähky. Syödään koko rahan edestä -ajatus on syytä unohtaa. Syö juhlissa riittävän hitaasti ruokaseurastasi nauttien ja kuunnellen omia kylläisyyssignaaleja. Lopeta syöminen jo hyvissä ajoin ennen täyden olon tuntemista, jotta vältyt ähkyltä.

Jos kuitenkin syöminen päättyy ylensyöntiin, ei sitä kannata liikaa murehtia. Vastoinkäymisiä tulee ja menee ja ne pitää vain hyväksyä. Tällä kertaa kävi näin, mutta tästä mennään eteenpäin. Muista, etteivät joulun muutamat juhlapyhät kaada laihduttamistasi! Painonhallinta tulee nähdä koko elämänmittaisena asiana, ei pelkästään lyhyenä dieettinä.

Kevyemmät valinnat juhlissa

Ulkona syödessä tai joulupöydässä on mahdollista tehdä myös fiksuja ja terveellisiä ruokavalintoja. Täytä lautanen erilaisilla kasvisvaihtoehdoilla, sillä ne vievät tilaa energiapitoisemmilta ruoilta. Annoskokoihin voi yleensä itse vaikuttaa ja valita santsikierroksella vain niitä kaikista mieluisimpia ruokia.

Janojuomana on hyvä muistaa vesi. Juomien energiapitoisuuksissakin on huomattavia eroja: mitä enemmän juomassa on alkoholia ja sokeria, sen enemmän siitä saa energiaa. Virvoitusjuomista on usein saatavilla myös kevytversio. Juhlaruoan laadulla on laihdutuksessa enemmän merkitystä silloin, kun juhlia on useammat. Jos taas herkkuhetkiä on vain muutama, voi itsensä antaa herkutella vapaasti sen vaikuttamatta painonhallintaan. Kun painonhallintaa tarkastelee laajemmin, ei muutamalla juhlapäivällä herkkuineen ole merkitystä.

Kevennä omaa jouluasi myös kotona

Tarjolla oleva ruoka houkuttelee syömään. Pidä siis myös jouluna kohtuus kotiin hankkimassasi ruoan määrässä. Säästä myös muita turhilta herkuilta. Laita esille hedelmiä ja kasviksia. Jouluruokien ja -herkkujen ei tarvitse riittää helmikuulle saakka. Suunnittele joulutarjoilut järkevästi: Tarvitsemmeko todella kolme pakettia joulukonvehteja vai riittäisikö vain yksi? Voisiko pipareita leipoa pienemmänkin annoksen? Onko välttämätöntä tarjota viiniä joka aterialla? Entä riittäisikö saunaolut vain yhtenä pyhäpäivänä? Myös juhlatarjoiluista voi pienillä ja helpoilla muutoksilla tehdä halutessaan kevyempiä versioita, mihin löytyy hyviä vinkkejä myös Keventäjät-sivustolla.

Arkena muista perusasiat

Erilaiset juhlat kuuluvat elämään, eikä satunnainen juhlasyöminen kaada pysyvää painonhallintaa. Tärkeää on muistaa ruokavalion kokonaisuus. Pikkujoulujen ja joulupyhien välissä on hyvä syödä tavallisesti ja muistaa maittava kasvisvoittoinen arkiruoka. Jatkuva herkuttelu ja napostelu jäävät helposti päälle ja muuttuvat vanhasta tottumuksesta taas tavaksi, jos sen sallii. Säännöllisen ateriarytmin säilyttäminen myös juhlapäivinä hillitsee herkkunälkää ja saattaa auttaa pitämään syödyn juhlaruoan määrän kohtuullisena.

Arkiliikuntaa ei kannata unohtaa juhlapäivienkään välissä. Ruokailujen lomassa voi käydä vaikkapa rauhallisella kävelylenkillä. Kun hyviä elintapoja ei unohda lomien aikana aivan täysin, on niihin helpompi palata myös juhlien jälkeen.

Joulun jälkeen

Vaikka syöminen ja juominen olisivat mielestäsi riistäytyneet täysin käsistä joulun aikana, ei siitä kannata kokea liikaa huonoa omatuntoa. Itsensä jatkuva nuhteleminen ei edistä pysyvää painonhallintaa. Terveellisen syömisen ja joustavan syömistottumusten opettelun voi aina aloittaa uudestaan. Niin kutsutut repsahdukset kuuluvat asiaan. Liian tiukka ruoan kieltäminen on varma tie epäonnistumiseen.

Jos vaaka näyttää juhlien jälkeen muutaman kilon enemmän kuin tavallisesti, on hyvä muistaa, etteivät ruoasta saadut ylimääräiset kalorit varastoidu suoraan rasvaksi kehossa. Muutaman kilon painonvaihtelu on normaalia. Lyhyellä aikavälillä painonnousu on vain elimistöön kertynyttä nestettä. Arvioidaan, että yhtä lisäkiloa kohden tulisi syödä noin 7000 kcal:n verran ylimääräistä ruokaa. Sen verran lisäenergiaa tuskin saa kerättyä vielä yksillä tai kaksillakaan juhlapäivällisillä. Tarvittaessa juhlien jälkeen syömistä voi hieman keventää ja liikuntaa lisätä, niin tilanne palautuu ennalleen.

Lupa myös nauttia

Vaikka laihduttaisit, muista kuitenkin ennen kaikkea nauttia ruoasta jouluna kaikin aistein. Ruoasta saa ja tulee nauttia, ja mukava ruokaseura tekee ruokailusta entistäkin nautinnollisempaa. Hitaasti, ajatuksella syöminen tuo kylläisyyttä, mikä saattaa jo itsessään vähentää syödyn ruoan määrää. Jätä kaloreiden laskenta edes jouluksi. Kun suhtaudut syömiseen riittävän joustavasti, tulee joulun viettämisestäkin antoisampaa.

Nautinnollista joulunodotusta kaikille!

Anette Palssa

Anette Palssa, laillistettu ravitsemusterapeutti

Anette Palssa on laillistettu ravitsemusterapeutti ja monille suomalaisille mediasta tuttu kasvo. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja ravitsemuksesta ja toiminut asiantuntijana erilaisissa tehtävissä. Anette toimi Keventäjien ravitsemusasiantuntijana vuosina 2006-2015

  • Terveellinen ruokavalio on vastustuskyvyn perusta – näin syömällä taistelet flunssaa vastaan

    Tavallisen flunssan lisäksi myös influenssat kaatavat tällä hetkellä porukkaa petiin. Ravitsemusterapeutti Anette Palssan vinkeillä voit välttää sairastumisen. Käsien pesu lienee se yleisin ja helpoin keino, mutta useimmat miettivät myös, millaisella ruokavaliolla voisi vastustaa taudin aiheuttajaa....
  • Rasvaa vähän, mutta laadukkaasti

    Rasva puhuttaa paljon ja monet meistä tietävätkin jo, millaista rasvaa elimistö tarvitsee ja millainen rasva on terveellistä. Aika usein kuitenkin levite jätetään pois leivän päältä, kun halutaan keventää ruokavaliota. Tarvitsemme rasvaa energiantuotantoon, rasvaliukoisten vitamiinien turvaamiseksi...
  • Napostelusta tietoiseen syömiseen

    Napostelu, välipalastelu, näykkiminen, laiduntaminen, ohimennen syöminen, syöpöttely - millä nimellä halutaankaan kutsua ruokailua, jossa syödään monta kertaa ja yleensä pieniä määriä. Tämä on suunta, johon suomalaisten ruokailu on menossa. FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan noin 90...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest