Karppisokeri – Leivotaan sokerittomalla sokerilla

Mikä ihmeen karppisokeri?

Stevia-kasvista uutettu, luonnollinen makeutusaine oli vuoden 2012 kuuma uutuus ja sitä oli tietysti pakko kokeilla. Amazonin sademetsien siimeksestä ammennettu mystiikka on toki kutsuvampi kuin kemiallinen kaava koeputkessa, mutta sekään ei auttanut: stevian lakritsainen sivumaku on mielestäni vastenmielinen. Stevialla makeutetut tuotteet saavat jäädä jatkossakin kauppaan.

Sittemmin makeutusmarkkinoille on tullut vielä steviaakin hämmentävämpi tuote: sokeriton sokeri! Tuotteen virallinen nimi on sokeriton karppisokeri, eikä se sisällä ainuttakaan kaloria, vaikka se on melkein yhtä makeaa kuin sokeri! Erikoisinta on, että karppisokeri valmistetaan käymisteitse ihan tavallisesta rypälesokerista. Karppisokeri on siis sokeria makunsa, ulkonäkönsä ja koostumuksen puolesta, mutta ilman haittavaikutuksia.

Toiselta nimeltään karppisokeri on eritrytolia. Muita kauppanimikkeitä erytritolille ovat mm. Ruotsissa myytävä Sötin. Maahantuojan (Yes Deli)  mukaan mukaan karppisokeri soveltuu myös diabeetikoille, raskaana oleville, lapsille ja vanhuksille ilman rajoituksia. Varmistin asian vielä ravitsemusterapeutti Anette Palssalta, joka kertoi, että yleisesti erytritolia pidetään turvallisena ja hyvin siedettynä.

Sokerina pohjalla: karppisokerin on kuulemma osoitettu antavan hampaille vielä ksylitoliakin tehokkaamman suojan kariesta vastaan!

Karppisokerilla leivontaa

Vaikka ennakkoluulot koittavat välillä luikerrella koekeittiööni, nirsoiluun siellä ei sorruta. Se on selvä, että tätä mullistavaa ”sokeria” oli pakko päästä testaamaan!

Leivoin karppisokerista maahantuojan ohjeen mukaisesti suklaakakun. Kakku ei sisällä lainkaan sokeria, sillä sen makeuttajat ovat karppisokeri sekä stevia (suklaassa). Hiilihydraattejakin siinä on vain nimeksi, sillä se on jauhoton. Rasvan laatua paransin keventäjälle sopivammaksi, mutta muuten olin ohjeelle uskollinen.

Kakku oli kerrassaan hämmentävä. Sen rakenne oli mahtava, kuin suussa sulavin, mehevä mutakakku. Myös itse maku oli makea, eikä edes stevian sivumakua huomannut.

Jälkimaku olikin ongelmallisempi: sitä ei ollut lainkaan! Kun kakkupala hulahti nielutorveen, en osannut hetken päästä sanoa, olinko syönyt juuri suklaakakkua vai suolaisen sämpylän.

Oivalsin samassa jotain suurta makeanhimostani. En himoitse makeaa makua, vaan makeaa JÄLKImakua. Ja kun se jäi saamatta, jahtasin tunnetta kuin kangastusta keitaalla, syöden toisen palan ja kolmannen… Eritrytoli on vatsaystävällisen makeuttajan maineessa, mutta voin kertoa, ettei vatsani pitänyt lainkaan eritrytoli-övereistä. Ahneuteni tosin kai ansaitsikin tulla rangaistuksi.

Maistoin tämän jälkeen karppisokeria vielä suoraan pussista ja sama jälkimauttomuus tunki läpi.  Makuasioista ei voi kuitenkaan… kuin kiistellä. Maistatin kakkua myös toisella testaajalla, joka totesi, että minttu oli kyseisessä ohjeessa niin leimallinen, ettei makeuden astetta ehtinyt jäämään pohtimaan. Hyvää kuulemma oli.

Heitänkin vispilän teille ja kehotan uteliaita kokeilemaan itse, miltä sokerittomaan sokeriin leivottu suklaakakku maistuu!

Karppisokerikakun ohje

Katso myös terveelliset naposteltavat -artikkelimme!

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Kulhollinen keveyttä

    Keittoja suositellaan usein kilojen karistajille, eikä syyttä. Keitot ovat monessakin mielessä erinomaista ruokaa. Keitto pitää lämpimänä, mutta ennen kaikkea myös kylläisenä. Keitoista puhuttaessa liian monen keventäjän muistikuvissa kummittelevat takavuosien dieettiohjeiden mukaiset selleri-kaalikeitot, joita lusikoitiin vastahakoisesti...
  • Keventäjä kermojen viidakossa

    Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...
  • Loppukesän parhaat kevythampurilaiset

    Hampurilaiset ovat ihanaa kesäruokaa, keventäjällekin. Viitseliäs valmistaa herkkupurilaisen itse ja muistaa kolmea tärkeää sääntöä: pienempikin hampurilainen täyttää, majoneesi kannattaa vaihtaa kevyempään, ja lisukkeet on syytä päivittää järkeviksi. Hampurilaisissa on paljon energiaa, rasvaa ja suolaa, eikä...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest