Terveellinen ruokavalio on vastustuskyvyn perusta – näin syömällä taistelet flunssaa vastaan

Käsien pesu lienee se yleisin ja helpoin keino, mutta useimmat miettivät myös, millaisella ruokavaliolla voisi vastustaa taudin aiheuttajaa. Ruokavaliolla ja hyvällä ravitsemuksella voidaankin parantaa vastustuskykyä ja näin vähentää riskiä sairastua ja toisaalta myös lyhentää sairauden kestoa.

Vastustuskyky lähtee suolistosta

Suolisto on ihmisen suurin immuunielin, ja suolistossa on jopa 1,5 kg bakteereja. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, millaisia bakteereja suolistossa majailee. Suolistobakteerit voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: terveyttä edistäviin ja haitallisiin sekä neutraaleihin. Vastustuskyvyn ja immuunipuolustuksen kannalta olisi tärkeää, että suolistossa olisi mahdollisimman paljon näitä hyviä, terveyttä edistäviä bakteereja. Suoliston bakteerikantaan vaikuttaa perimä, mutta ruokavaliokin on merkittävä tekijä.

Terveyttä edistävien bakteerinen määrää suolistossa voit lisätä syömällä päivittäin:

  • hapatettuja maitotaloustuotteita kuten jogurtteja, viiliä ja piimää (ilman sokeria ja makeutusaineita)
  • reilusti kasviksia, hedelmiä ja marjoja
  • runsaskuituista leipää ja puuroa

Markkinoilla on myös erikoisvalmisteita, joihin on lisätty probioottisia maitohappobakteereja (esim. Actimel, Gefilus Max). Näiden tuotteiden käyttäminen ei ole välttämätöntä, mutta osana terveellistä ruokavaliota ne lisäävät hyviä bakteereja suolistossa.

Vitamiinit ja kivennäisaineet

Yksipuolinen ja riittämätön ravinto altistaa sairauksille. Kun tavoitteena on painonlasku, on tärkeää, että ruokavaliosta saadaan riittävästi ravintoaineita. Moni tietää, että C-vitamiinilla vaikutetaan vastustuskykyyn, mutta tosiasiassa harvalla on puutetta C-vitamiinista. Sen sijaan D-vitamiinivajeesta kärsii moni suomalaisista talviaikaan. Vaikka periaatteessa ruokavaliosta tulisi saada kaikki tarvittavat ravintoaineet, ei ole haittaa vaikka Keventäjä ottaa varmuuden vuoksi monivitamiinivalmisteen. Näin turvataan kaikkien tarvittavien vitamiini- ja kivennäisaineiden saanti, eikä ainakaan sen takia iske nuhakuume.

LUE MYÖS: Saatko tarpeeksi vitamiineja?

Liikunta ja lepo

Hyvä yleiskunto on tärkeää myös infektioiden välttämisessä. Säännöllinen liikunta on hyväksi, mutta toisaalta liiallinen itsensä rääkkääminen heikentääkin jo vastustuskykyä. Jos liikunnasta on syystä tai toisesta tauko, ei liikkeelle lähetä täysillä, vaan kehoa ja oloa kuunnellen. On hyvä vaihdella, paitsi liikunnan tehoa, myös lajeja. Viikko-ohjelmaan tarvitaan myös palauttavia ja rentouttavia harjoituksia.

Yhtä tärkeää kuin liikunta, on lepo. Riittävä yöuni on terveyden perusta. Yleensä ihminen tarvitsee 7-9 h unta yössä. Stressaava työ kuluttaa ja vaikuttaa myös vastustuskykyyn. Päivässä tuleekin olla riittävästi vapaa-aikaa ja lepoa, jolloin voi palautua päivän töistä. Illalla ennen nukkumaan menoa kannattaa rauhoittua eikä telkkaria tai tietokonetta kannata tuijottaa juuri ennen nukkumaan menoa. Illalla on hyvä varata aikaa oleilulle ilman kiirettä, silloin voi kuunnella musiikkia, lukea kirjaa tai vaikka seurustella perheen kanssa.

LUE LISÄÄ UNEN MERKITYKSESTÄ: Nukkumalla paino hallintaan?

Flunssan vastustajan päivä

Aamupala:

  • 2 palaa täysjyväleipää päällysteillä
  • 2 dl maustamatonta viiliä
  • 1 dl mustikoita
  • 1 monivitamiinivalmiste

Lounas:

  • Lautasellinen kasvissosekeittoa ja 1 dl raejuustoa
  • Pala ruisleipää päällysteineen
  • Juomaksi lasi piimää ja vettä

Välipala:

  • Kotimainen omena kuorineen
  • Reipas kävelylenkki metsässä, mielialan mukaan yksin, kaverin, puolison tai lapsen kanssa.

Päivällinen:

  • Lohta ja perunaa
  • Iso annos salaattia ja öljypohjainen kastike
  • Lasi piimää

Iltapala:

  • Ruispuolukkapuuroa
  • Naposteluun porkkanatikkuja
  • Valkoista teetä

Illalla nukkumaan ajoissa, jotta ehtii nukkua 7-9 h. Ennen nukkumaan menoa rauhoitutaan, ei telkkarin katsomista tai tietokoneella istumista juuri ennen nukahtamista. Hyvä kirja tai musiikki rentouttaa ja vie ajatuksia pois päivän puuhista.

Anette Palssa

Anette Palssa, laillistettu ravitsemusterapeutti

Anette Palssa on laillistettu ravitsemusterapeutti ja monille suomalaisille mediasta tuttu kasvo. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja ravitsemuksesta ja toiminut asiantuntijana erilaisissa tehtävissä. Anette toimi Keventäjien ravitsemusasiantuntijana vuosina 2006-2015

  • Alkoholi - juhlakauden salakavala lihottaja

    Alkoholi kerryttää kiloja usein salakavalasti ja vaikuttaa terveyteen monella tavalla. Keventäjän kannattaa pitäytyä kohtuukäytössä ja tiedostaa juomien sisältämät energiamäärät. Monen vapaa-aikaan ja juhlaan kuuluu alkoholi. Niin uuttavuotta, vappua kuin uutta työpaikkaa juhlistetaan usein lasillisella kuohuvaa....
  • Terveellinen ruokavalio on vastustuskyvyn perusta – näin syömällä taistelet flunssaa vastaan

    Tavallisen flunssan lisäksi myös influenssat kaatavat tällä hetkellä porukkaa petiin. Ravitsemusterapeutti Anette Palssan vinkeillä voit välttää sairastumisen. Käsien pesu lienee se yleisin ja helpoin keino, mutta useimmat miettivät myös, millaisella ruokavaliolla voisi vastustaa taudin aiheuttajaa....
  • Rasvaa vähän, mutta laadukkaasti

    Rasva puhuttaa paljon ja monet meistä tietävätkin jo, millaista rasvaa elimistö tarvitsee ja millainen rasva on terveellistä. Aika usein kuitenkin levite jätetään pois leivän päältä, kun halutaan keventää ruokavaliota. Tarvitsemme rasvaa energiantuotantoon, rasvaliukoisten vitamiinien turvaamiseksi...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest