Kiritä kohti kesäkuntoa – tee nämä muutokset ruokavalioosi

Avatar

Ruokavalion osuus painonpudotuksessa on korvaamaton, joten mikäli kaipaat lisävauhtia laihdutusprojektiisi, ota käyttöön nämä kolme vinkkiä!

1. Jätä alkoholi

Alkoholi sisältää runsaasti energiaa, ja jo pelkkä saunajuomaksi nautittu makea puolen litran siideri kasvattaa päivän energiansaantia noin 250 kilokalorilla. Sama koskee ruoan kyytipojaksi nautittua viinilasia tai olutta. Juoman mukana virtaa aina aimo määrä kilokaloreita.

Karsi alkoholista tuleva turha energia loppukirin ajaksi kokonaan ja juo ruoan kanssa vettä tai kivennäisvettä. Voit maustaa veden kurkku-, sitruuna- tai limeviipaleilla. Kun et juo kaloreita, jää sinulle enemmän pelivaraa ruoan suhteen.

2. Noudata ruoka-aikoja

Syömisen tulisi olla säännöllistä aina, mutta jos tapanasi on siitä huolimatta jättää aamupala tai lounas väliin, on nyt hyvä aika tehdä korjausliike. Kun noudatat säännöllisiä ruoka-aikoja, syöminen pysyy kurissa, etkä sorru ahmimaan liikaa yhdellä aterialla. Illan mittaan napostelu ja hotkiminen vesittää helposti päivän tulokset, kun energiansaanti kasvaa huomaamatta liian suureksi.

3. Kokkaa itse

Jätä ulkona syöminen loppukevään ajaksi. Kun laitat itse ruoan, tiedät tarkkaan, mitä se sisältää. Kiinnitä huomiota erityisesti turvotusta aiheuttavan suolan määrään ja tarkkaile myös rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien laatua ja määrää. Noutoruoka sisältää usein turhan suuren määrän energiaa painonpudottajan tarpeisiin. Energiansaanti olisi muutenkin syytä jakaa tasaisesti päivän ajalle, jotta verensokeri ei pääse heittelehtimään liiaksi. Itse tekemällä säästät kaloreiden lisäksi myös rahaa, sillä omatekemä ruoka tulee taatusti halvemmaksi kuin ravintoloissa käyminen.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest