Mereneläviä ja makujen harmoniaa Thaimaasta

Avatar

Kalaruokien ystävälle yksi tekijä tropiikissa meren läheisyydessä on ylitse muiden; merenelävien miltei ylenpalttinen tarjonta. Näin erityisesti Etelä-Thaimaan pitkillä rannikoilla. Tuoretta kalaa, rapuja ja mustekalaa on tarjolla koko Thaimaassa, mutta eritoten niitä löytyy lännessä Andamaanienmeren rannikolla ja Siaminlahden eteläosassa itärannikolla, joilla on useita suosittuja lomakohteita. Kateuteen ei ole onneksi kalan suhteen syytä, sillä olemme Suomessa rannikoinemme ja tuhansine järvinemme lähes yhtä onnekkaita.

Illallinen on Thaimaassa pääateria, ja siihen varataan reilusti aikaa. Illan pimettyä ravintoloiden edustoilla kuhisee, kun nälkäiset turistit vaeltelevat nuuhkien kaikkialla leijailevia huumaavia tuoksuja ja ihastellen ruokapaikkojen edustoilla jäätiskeillä lepääviä päivän runsaita kalasaaliita.

Makujen ja tuoksujen harmoniaa

Hyvä ruoka on thaimaalaisessa kulttuurissa arvokas asia – niin arjessa kuin juhlassa. Thairuoka perustuu perusmakujen eli suolaisen, makean, karvaan, tulisen ja happaman muodostamaan nerokkaaseen tasapainoon ja hurmaavaan harmoniaan. Se perustuu pitkälti myös tuoreiden raaka-aineiden käyttöön. Annokset ovat sekä terveellisiä että esteettisiä, sillä rasvaa käytetään vähän ja värikkäitä kasviksia paljon.

Thaimaalainen keittiö on kansainvälisesti hyvin tunnettu. Suomessa sen suosio tuntuu kasvaneen räjähdysmäisesti viime vuosien aikana, mihin on epäilemättä syynä Thaimaan rakettimaisesti noussut suosio suomalaisten lomakohteena. Thairuoan suosioon on ehdottomasti myös perusteensa. Makumaailma on ainutlaatuinen ja selvästi muista keittiöistä erottuva.

Mausteita thaimaalaisessa keittiössä ei säästellä. Thaimaalaiset rakastavat voimakkaita makuja. Siksi ruoka on usein tulista, mutta toisin kuin voisi ajatella, runsas chili ruoassa tuo hetkellisen helpotuksen paahtavaan kuumuuteen. Tyypillisesti ruokiin antavat makua myös sitruunaruoho, kaffirlimetin lehti, inkivääri ja galangajuuri, tuore korianteri, thaibasilika, valkosipuli, kookosmaito ja erilaiset currytahnat, joita saa Suomessakin valmiina purkeissa liki kaupan kuin kaupan hyllyltä. Tärkeä thairuokien makumaailmassa on myös hapatettujen kalojen käymisliemestä valmistettu kalakastike nam plaa, joka antaa arominsa esimerkiksi curryille, toimii pöytämausteena sekä dippikastikkeena. Kalakastike myös korvaa usein suolan tai soijakastikkeen ruoanvalmistuksessa.

Kotonakin kannattaa kokeilla

Ruoan kautta on mahdollista matkustaa kauas paratiisiin mielikuvissaan ja aisteissaan, sillä Thaimaan maut ja tuoksut voi tuoda helposti omaan ruokapöytään. Koska thaikeittiö on Suomessa nykyään varsinainen trendikeittiö, kauppojen valikoimat ovat laajentuneet viime vuosina hurjasti, ja suurimman osan thaikokkaamiseen tarvittavista aineksista löytää varsin helposti vähänkään isommista marketeista. Ja sitä mitä marketeista ei saa, löytää varmasti viimeistään aasialaisten ruokien erikoisliikkeistä, joita on hyvin suuremmissa kaupungeissa.

Kaikkia Kaakkois-Aasian merenantimia ei tietenkään Suomessa ole saatavilla. Se ei ole kuitenkaan mikään este thaireseptien toteuttamiselle, sillä tutut kalalajimme, esimerkiksi kuha, ahven, siika, made ja silakka korvaavat makunsa puolesta tropiikin kalat loistavasti. Periaatteenahan on käyttää nimenomaan tuoreita läheltä saatavia raaka-aineita. Erilaisia äyriäisiä ja mustekaloja kannattaa puolestaan etsiä markettien pakastimista. Ei siis kannata tyytyä huokailemaan kaukokaipuussaan, kun thaimaalaiset makukokemukset ovat Suomessakin aivan käden ulottuvilla.

Kokeilen herkullisia reseptejä:

Lähde: Pro Kala Ry

Rantaelämän viettäminen Suomessa voi olla alkuvuodesta hankalaa, mutta merellisten makuelämysten loihtiminen onnistuu talvellakin.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest