Näin huimasti ravintolaruoka voi lisätä päivittäistä energiansaantiasi

Ravintoloissa usein syövät lapset ja nuoret saavat helposti liikaa suolaa, sokeria ja kovia rasvoja. Havainto koskee hampurilaispaikkoja ja muita pikaruokaravintoloita, mutta myös ns. tavallisia ravintoloita.

Tutkimuksen perusteella päivinä, jolloin lapset ja nuoret syövät pikaruokaa tai käyvät ravintolassa, he saavat ruoastaan myös enemmän energiaa, mikä voi lisätä liikakiloja. Etenkin näin käy teini-ikäisille. Heidän energiansaantinsa nousi noin 300 kilokaloria päivinä, jolloin he söivät ulkona. Merkittävä osa lisäenergiasta tuli sokeroiduista limuista ja muista sokerijuomista.

Pikaruokaa syömällä rasvan saanti lisääntyi 7–14 grammaa kuin muina päivinä. Teini-ikäisillä myös suolan ja proteiinin saanti kasvavat.

Sokerit, suola, rasvat ja energiansaanti kasvoivat myös päivinä, jolloin koehenkilöt söivät tavallisissa ravintoloissa. Etenkin tämä havaittiin pienituloisissa perheissä. Teinien kohdalla suuri vaikutus oli myös sillä, söivätkö he pikaruokansa kotona vai ulkona. Ulkona syödessään he joivat sokerilimuja kaksinkertaisen määrän.

Tulokset perustuvat JAMA Pediatrics -lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jossa käytettiin 4 700:n 2–11-vuotiaan ja 4 700:n 12–19-vuotiaan ravitsemustietoja. Ravitsemustietoja kerättiin osallistujilta tai heidän vanhemmiltaan kahteen eri otteeseen.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest