Käytätkö kirkasvalolamppua? Nämä kaksi asiaa vaikuttavat sen tehoon

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Pimeinä aamuina kirkasvalolamppu voi tuntua houkuttelevalta avulta väsymykseen. Pelkkä lampun sytyttäminen ei kuitenkaan riitä, sillä käyttöajalla ja etäisyydellä on merkitystä.

Herätyskello soi, mutta ulkona on edelleen pimeää. Sängystä nouseminen tuntuu tahmealta, ja päivän mittaan sohva houkuttelee tavallista enemmän.

Pimeään vuodenaikaan liittyvä väsymys on monelle tuttua.

Terveyskirjaston mukaan noin 20–30 prosenttia väestöstä kärsii syksyllä ja talvella kaamosoireista ilman varsinaista kaamosmasennusta. Oireisiin voi kuulua väsymystä ja lisääntynyttä makeannälkää.

Kirkasvalohoito on kaamosmasennuksen ensisijainen hoito, mutta lampun oikea käyttötapa vaikuttaa sen tehoon.

Jos kaivat oman lamppusi esiin talveksi, tarkista samalla, milloin ja millä etäisyydellä sitä kannattaa käyttää.

Ajoita valo aamuun

Pöydällä kirkasvalolamppu ja kirjoja.

Kirkasvalolamppua ei kannata ajatella tavallisena lisävalaisimena, jonka sytyttää silloin, kun huoneessa tuntuu hämärältä.

Hoidossa valolle altistutaan suunnitellusti ja säännöllisesti.

Mielenterveystalon mukaan kirkasvalohoito ajoitetaan tavallisesti aamuun, esimerkiksi kello 6–10 välille.

Käytännössä lampulle voi etsiä paikan aamupalapöydästä tai työpisteeltä, jos aloitat työt aamulla. Aamuun ajoittaminen myös vähentää haittavaikutusten, kuten univaikeuksien, riskiä.

Helppo tapa muistaa käyttö on yhdistää se johonkin jo tuttuun aamurutiiniin. Voit esimerkiksi syödä aamupalan tai lukea päivän uutiset lampun ääressä, jolloin valolle ei tarvitse varata kokonaan erillistä hetkeä.

Tarkista, kuinka lähellä istut

Väsynyt nainen hieroo silmiään.

Toinen tärkeä asia on etäisyys. Kirkasvalolamppu ei välttämättä anna riittävää hoitovaloa, jos se loistaa huoneen toisella puolella.

Joissakin malleissa lampun täytyy olla yllättävän lähellä.

Esimerkiksi Beurer TL30 tuottaa valmistajan mukaan 10 000 luksin valaistusvoimakkuuden noin 10 senttimetrin etäisyydellä. Tämä ei kuitenkaan ole yleisohje kaikille lampuille, vaan oman laitteen hoitoetäisyys ja käyttöaika pitää tarkistaa käyttöohjeesta.

LUE MYÖS: Mistä löytää motivaatio, kun mikään ei huvita

Sijoita lamppu niin, että valo osuu kasvoille ja pystyt istumaan ohjeen mukaisella etäisyydellä esimerkiksi aamupalaa syödessäsi. Pidä silmät auki, mutta älä tuijota suoraan valoon.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Tee käytöstä säännöllistä

Kirkasvalohoidon vaikutusta ei kannata arvioida yhden aamun perusteella. Kaamosmasennuksen oireet lievittyvät tavallisesti huomattavasti 1–2 viikossa.

Hoitoa voidaan jatkaa myös pimeän talven yli.

Ennen käyttöä tarkista nämä asiat:

  • Laite: Käytä kirkasvalohoitoon tarkoitettua lamppua.
  • Etäisyys: Sijoita lamppu käyttöohjeessa neuvotulle etäisyydelle kasvoistasi.
  • Kesto: Noudata oman laitteen ohjeita käyttöajan pituudesta.
  • Ajankohta: Yhdistä käyttö aamurutiiniin, esimerkiksi aamupalan syömiseen.

Käyttöajan pituus riippuu valon voimakkuudesta. Siksi toisen lampun ohjeita ei kannata soveltaa suoraan omaan laitteeseen.

Arjen rytmi tukee vointia

Lähikuva kengistä kävelemässä metsässä.

Kirkasvalohoidon rinnalla kaamosoireita voivat helpottaa säännöllinen liikunta, ulkoilu valoisaan aikaan ja tasainen ateriarytmi.

Myös yhteydenpito läheisiin on tärkeää, vaikka mieli tekisi vetäytyä omiin oloihin.

LUE MYÖS: Älä ota D-vitamiinia aivan miten sattuu – tämä parantaa imeytymistä

Varsinaisen kaamosmasennuksen hoidossa voidaan tarvita lisäksi psykoterapiaa tai lääkitystä, joten arkea haittaaviin oireisiin kannattaa hakea apua terveydenhuollosta.

    • Mies istuu pöydän ääressä kirkasvalolampun edessä.

      Käytätkö kirkasvalolamppua? Nämä kaksi asiaa vaikuttavat sen tehoon

      Pimeinä aamuina kirkasvalolamppu voi tuntua houkuttelevalta avulta väsymykseen. Pelkkä lampun sytyttäminen ei kuitenkaan riitä, sillä käyttöajalla ja etäisyydellä on merkitystä. Herätyskello soi, mutta ulkona on edelleen pimeää. Sängystä nouseminen tuntuu tahmealta, ja päivän mittaan sohva...
    • Vältä vammat! 8 lämmittelyliikettä, joilla valmistat koko kehon treeniin

      Muutaman minuutin lämmittely ennen varsinaista treeniä tekee liikkumisesta sujuvampaa. Poimi liikkeet koko kehon lämmittelyyn. Painoihin tekee mieli tarttua heti, eikä ennen kotijumppaakaan välttämättä tule tehtyä muuta kuin muutama hartioiden pyöräytys. Kuulostaako tutulta? Vaikka arjen kiireet...
    • Paahdettuja parsakaaleja pellillä.

      Lisää pellille kaksi ainesta – ja parsakaalista tulee suussa sulavaa

      Keitetty parsakaali ei ole kaikkien suosikki, mutta tämä uuniversio voi muuttaa mielesi! Parsakaalista saa uunissa mehevän ja maukkaan lisukkeen, kun sen antaa ensin paahtua ja pehmentää vasta sitten kasvisliemellä ja balsamicolla. Liemi auttaa kukintoja kypsymään...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

    Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

    Pin It on Pinterest

    Nainen pitelee vatsaansa.