Motivaatio kuntoon – näin onnistut laihdutuksessa

Motivaatio on avainasemassa pysyvien elämäntapamuutosten onnistumiseksi. Joskus motivaatiota voi kuitenkin olla vaikeaa löytää tai ylläpitää. Kokeile, olisiko näistä neuvoista hyötyä omalle motivaatiollesi.

Älä moiti itseäsi

Älä puhu itsellesi negatiiviseen sävyyn. University College Londonissa tehdyn tutkimuksen mukaan itsesyytökset eivät useinkaan johda laihtumiseen vaan päinvastoin painonnousuun. Itseään kohtaan kannattaa suhtautua samalla tavoin kuin suhtautuisi parhaaseen ystäväänsä.

Juhli pieniäkin onnistumisia

Kun saavutat välitavoitteen, ole ylpeä siitä ja juhlista esimerkiksi ostamalla kotiin kukkakimppu. Älä tuijota vain lopullista tavoitettasi, vaan aseta itsellesi matkan varrelle pienempiäkin tavoitteita, joita kohden on helpompi suunnata.

Älä keskity yksinomaan painoosi

Ajattele painonpudotusta osana suurempaa elämäntapamuutosta ja terveellisempää elämää. Älä siis koskaan laihduta terveytesi kustannuksella. Terveellisesti tehty painonpudotus auttaa sinua oppimaan uudenlaiset elämäntavat, jotka kantavat jatkossakin, kun olet tavoitepainossasi.

Hanki positiivista tukea

Laihduttaminen voi olla haasteellista, jos kukaan lähipiirissä ei tue päätöstäsi. Projektiasi saattaa hankaloittaa esimerkiksi ystävä, joka toteaa, ettei sinun tarvitse laihduttaa tai puoliso, joka tuo kotiin pizzan tai pussillisen munkkeja. Yritä löytää edes yksi henkilö, joka jaksaa tukea sinua muutoksessasi. Jo viestittely ystävän kanssa tai puhelinkeskustelu voi auttaa sinua säilyttämään motivaatiosi.

Lähde: health.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest