Luin eilen uusimmasta Sport –lehdestä Nanna Mikkosen haastattelun. Mikkonen kertoi matkastaan Intiaan ja suhteestaan joogaan. Vaikutuin hänen asenteestaan elämää kohtaan ja ihailin hänen rohkeuttaan lähteä toteuttamaan itseään ja unelmiaan. Erityisesti kuitenkin yksi Nannan lausahdus jäi pyörimään mieleeni: ”Olen huomannut monessa asiassa, että tekemällä jotain asiaa 21 päivää putkeen se alkaa muodostua rutiiniksi. Kun jatkaa 90 päivää, se on juurtunut elämäntavaksi.”
Niin hyvin sanottu ja pitää ainakin omalla kohdallani paikkaansa. Sokerin vähentäminen, joogan lisääminen tai läsnäolon harjoittelu. Näiden asioiden omaksuminen ei ole ollut helppoa, mutta ajan kanssa, niistä on tullut ensin rutiinia ja uskallan väittää, että jossain määrin myös osa elämäntapaani.
Jonkin uuden tavan opiskelussa tai elämänmuutoksen edessä luovutetaan usein liian äkkiä. Dieettiä tai treeniohjelmaa jaksaa noudattaa viikon tai kaksi, mutta siinä se. Mitä, jos jaksaisikin jatkaa tuon 21 päivää? Oltaisiinko silloin lähempänä sitä, että päivittäiset kävelylenkit tai puolen kilon kasvissatsi päivässä olisivat jo tulleet rutiineiksi?
Uuden opettelu ja muutokset eivät ole useinkaan helppoja. Niihin liittyy luopumista ja vaivannäköä. Siksi on paljon helpompi luovuttaa ja antaa olla. Mitä jos päättäisikin jatkaa, ainakin tuon 21 päivää? Saavutettu rutiini juurtuisi osaksi elämää pikkuhiljaa. Itse rakastan rutiineja ja niistä en hevillä luovu! Aamulla pitää saada lukea sanomalehti rauhassa kahvia juoden. Olen tehnyt näin joka ikinen aamu läpi aikuisikäni. Mistä tahansa tavasta voisi tulla samanlainen rutiini.
Kun rutiinit, vaikkapa terveelliseen syömiseen tai liikuntaan pääsevät juurtumaan, ollaan askeleen lähempänä 90 päivän tavoitetta. Mikkonen toteaa, että 90:ssä päivässä asioista muodostuu elämäntapoja. Elämäntavat taas ovat asioita, jotka ovat vahvasti kytköksissä siihen, minkä näemme elämässämme olevan arvokasta ja tavoiteltavaa. Minulle liikkuminen on elämäntapa, eikä lenkille lähtöä tarvitse enää harjoitella tai itseään siihen kummemmin motivoida.
Muutoksista tulee osa elämää, ensin rutiineja, sitten elämäntapa. Elämänmuutoksen kynnyksellä kannattaakin miettiä asioita hieman pidemmälle, ainakin sinne 21:n päivän päähän. Kun terveellisistä välipaloista tai sokerin vähentämisestä on tullut itsestäänselvyys, ei näitä asioita tarvitse enää edes niin kovasti miettiä.
Tärkeintä kuitenkin on, että muutoksessa on sydän mukana. Opeteltavan asian täytyy olla itselle merkityksellinen ja sen vaikutukset omaan elämään pitää voida nähdä. Minulle näyttää käyneen alkoholin kanssa juuri näin. Tammikuussa jätin alkoholin yhdessä mieheni kanssa. Tarkoitus oli viettää tipatonta kuukauden ajan. Nyt on maaliskuun puoliväli. Alkoholia en ole kaivannut. Onkohan tämä jo elämäntapa?
<3 Anna
