Netti ja muu media pursuaa erilaisia dieettejä ja laihdutusoheita, mutta eikö olisi fiksumpaa ottaa selvää, minkälaisia elämäntapoja vaalivat ne naiset, jotka pysyvät hoikkina ja normaalipainoisina pidempään, jopa koko elämänsä? Nämä naiset eivät myöskään jojoile painonsa kanssa. Mitä asioita heiltä voisi oppia, jotta oma paino ei hiipisi pikkuhiljaa ylöspäin, eikä ylipainoa kertyisi. Löytyisikö normaalipainon säilyttäviltä myös vinkkiä siihen, miten laihdutettua voisi pysyä saavutetussa painossa ts. hallita painoaan.
Ravitsemustieteilijä Anu Joki on tutkinut juuri kyseistä aihetta. Häntä kiinnostivat nimenomaan normaalipainoiset, jotka ovat onnistuneet pitämään painonsa hallinnassa. Painonhallintaa itsessään voi jo pitää saavutuksena, koska normaalipainoiset kuuluvat nykyään vähemmistöön.
Hoikkana pysyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koko elämä pyörisi painonhallinnan ympärillä. Päinvastoin, kun painonhallinta on osa elämää, ei sitä tarvitse joka hetki ajatella. Ehkä tämä on yksi normaalipainossa pysyvien salaisuus! Toisaalta, elämäntapoihin pitää kuitenkin kiinnittää huomiota, koska muuten kiloja alkaa helposti kerääntyä. Suurin ero on suhtautumisessa: jokainen, jonka paino pysyy hallinnassa, joutuu tekemään jonkinlaista työtä sen eteen. Kaikki eivät kuitenkaan koe sitä työnä, jos kyse on elämäntavoista, joita on aina noudattanut, Joki toteaa.
10 tapaa pysyä hoikkana
1. Kasvikset ovat ruokavalion perusta
Painonsa hallitsevia yhdistää se, että kasvikset ovat aina olleet osa jokapäiväistä ruokavaliota. Painonhallinta ei kaadu siihen, jos kasvikset eivät jonakin päivänä maistu, mutta tällaiset päivät ovat poikkeuksia.
2. Rasvan käytössä keskitie
Rasvan suhteen painonhallinnan taitajat noudattavat kultaista keskitietä: ei tarvitse valita kaikista vähärasvaisinta vaihtoehtoa mutta toisaalta ei oteta myöskään rasvaisinta.
3. Kevyttuote ei välttämättä ole paras
Normaalipainoiset eivät erityisesti suosi kevyttuotteita. Mieluummin tarkkaillaan syötyjä määriä ja noudatetaan kohtuullisuutta kuin ostetaan kevyttuotteita.
4. Kylläisyys kertoo, että syöminen riittää
Kiinnostava ero laihdutuksen jälkeen tehtyihin tutkimuksiin on, että niissä kylläisyys ei juuri koskaan tule esille. Normaalipainoisilla naisilla se taas korostuu. Pakkoa lautasen tyhjentämiseen ei ole, vaan syödään niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja lopetetaan heti, kun olo tuntuu kylläiseltä.
5. Nälkä ei saa kasvaa liian suureksi
Painonsa hallitseville on yhteistä se, että he syövät säännöllisesti. Aamiainen kuuluu päivään poikkeuksetta.
6. Arkiliikunnalla on merkitystä
Liikunta on tärkeä apukeino, mutta urheilija tai himokuntoilija ei tarvitse olla. Pääasia on, että liikunta on osa arkea.
7. Dieetti ei ole ratkaisu
Normaalipainossa pysyvien salaisuus eivät ole dieetit tai laihdutusvalmisteet, vaan se, että jokapäiväisen syömisen perusta on kunnossa.
8. Mustavalkoajattelu ei toimi
On turha päättää, ettei syö enää ikinä yhtään herkkuja. Herkkuhetket kuuluvat elämään, mutta juhlan jälkeen pitää palata nopeasti arkeen.
9. Tarkkaile vaatteita, älä vaakaa
Laihduttajille korostetaan usein säännöllisesti vaa’alla käymistä, mutta normaalipainoiset tarkkailevat mieluummin sitä, alkavatko vaatteet kiristää.
10. Alkoholia vain kohtuudella
Ruoan kanssa voi ottaa viinilasillisen tai saunan jälkeen oluen. Normaalipainon säilyttämiseksi ei tarvitse olla absolutisti, mutta kohtuudessa pitää pysyä.
Montako kohtaa kymmenestä täyttyy sinun elämässäsi tällä hetkellä? Missä haluaisit muutosta? Kävin itse kaikki kohdat ajatuksella läpi ja tulin tulokseen, että 6-7 kymmenestä on itselläni hyvin hallussa. Muutama kohta vaatii vielä työstämistä, kuten se, että haluaisin oppia kuuntelemaan kylläisyyssignaaleja vielä paremmin.
<3 Anna
Lue myös edellinen postaukseni: Himoliikkujasta intohimoliikkujaksi
Lähde: Tutkija Anu Joki