Miksi toinen yrittää ja onnistuu, kun toinen luovuttaa jo alkumetreillä? Vastaus löytyy minäpystyvyys- uskomuksista

Kirjoittaja Anna Saivosalmi

Miksi yksi onnistuu valtavassa elämänmuutoksessa ja pudottaa lähes puolet painostaan, kun toinen räpiköi jo alkumetreillä, ja puheet painonpudotuksesta tai liikunnan aloittamisesta jäävät todellakin vain pelkiksi puheiksi? Vastaus löytyy yksilön minäpystyvyysuskomuksista.

Minulla on ystävä, jolla oli lukion jälkeen vain yksi tavoite ja unelma opiskelupaikan suhteen: päästä lääketieteelliseen. Kun opinahjon ovet eivät auenneet ensimmäisellä, eivätkä vielä toisellakaan kertaa, oli meidän ystävienkin usko koetuksella. Kannattaako sinne nyt enää hakea, kun oli saanut pakit jo pari vuotta putkeen? Ystäväni piti kuitenkin sinnikkäästi kiinni tavoitteistaan ja tänä päivänä hän on menestynyt erikoislääkäri. Joku toinen olisi luovuttanut jo siinä vaiheessa, kun opiskelupaikka olisi ensimmäisen kerran mennyt sivu suun. Toinen ei olisi toisaalta edes lähtenyt tavoittelemaan unelmaansa, koska ei olisi uskonut pystyvänsä sitä saavuttamaan.

Mikä meitä siis erottelee tavoitteiden asettamisen ja saavuttamisen suhteen? Niin elämänmuutoksissa, kuin muissakin tavoitteissa keskeisellä sijalla on ns. minäpystyvyysuskomus (Albert Bandura – self-efficacy). Se tarkoittaa yksilön omia käsityksiään selviytyä, suorittaa tai ratkaista tiettyjä tehtäviä ja tähdätä päämääriin. Eroamme toisistamme suuresti näiden minäpystyvyysuskomusten suhteen.

Sellainen ihminen jonka minäpystyvyysuskomukset ovat matalat ei edes lähde tavoittelemaan unelmiaan tai päämääriä, koska hän ei usko selviytyvänsä. Tällainen ihminen myös luovuttaa helposti ensimmäisten vastoinkäymisten ilmaannuttua. ”En minä kuitenkaan onnistu pudottamaan painoa, lopettamaan tupakointia tai syömään terveellisesti”.

Korkean minäpystyvyyden omaavat taas uskovat selviytyvänsä haastavistakin tehtävistä. Ja tutkimusten mukaan näin myös näyttää käyvän. Pystyvyyden tunne merkitsee yksilön uskoa kykyynsä vaikuttaa elämänsä tärkeisiin tapahtumiin.”Minusta on siihen, pystyn kyllä, vaikka vaikeuksienkin kautta voittoon!”

 

Mihin tämä pystyvyyden tunne sitten perustuu? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, millainen uskomus meillä on omaan pystyvyytemme saavuttaa tavoitteemme ja onnistua tehtävässä, kuten vaikkapa painonpudotuksessa? Pystyvyyden tunne näyttää pohjaavan neljänlaiseen informaatioon:

 

  • Tietoon omista aikaisemmista suorituksista. On selvää, että aikaisemmat onnistumiset ja epäonnistumiset muokkaavat meitä, ja teemme päätelmiä vahvasti näihin kokemuksiin perustuen. Se, ettemme ole joskus aikaisemmin onnistuneet laihduttamaan, ei kuitenkaan määrää sitä, etteikö se olisi meille mahdollista joskus tulevaisuudessa. Voisi jopa ajatella, että jos ihmisellä on taustalla vaikeitakin vastoinkäymisiä elämässä, joista hän on kuitenkin selviytynyt, voisi se jopa nostaa selviytymisennustetta tulevaisuudessa.

 

  • Sijaiskokemukseen. ”Jos hän pystyi siihen, minäkin pystyn!” Esikuvilla, vertailukohteilla ja malleilla voi olla valtava vaikutus minäpystyvyyteen. Siksi parasta inspiraatiota omalle elämänmuutosprosessille voi olla lukea lehdestä toisen onnistumistarinaa tai seurata ystävän onnistumisia vieressä kannustaen ja siihen mukaan tempautuen.

 

  • Muiden ihmisten vakuutteluun. Toisten ihmisten kannustuksella on valtava vaikutus pystyvyyskokemuksiimme. Tulipa kannustus ja vakuuttelu psytyvyydestämme sitten personal trainerilta/valmentajalta, jumpan ohjaajalta, keskutelupalstan vertaistukiryhmästä tai puolisolta, vaikuttaa se voimakkaasti käsityksiin omista kyvyistämme saavuttaa tavoitteemme.

 

  • Omien tunnereaktioiden tulkitsemiseen. Stressi, väsymys ja muut tunteet vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme tulevaan suoritukseemme tai vaikkapa painonpudotusprosessiin. Samat tunteet voivat latistaa ja aiheuttaa riittämättömyyden tunteita toisessa, kun taas toinen voi valjastaa ne osaksi onnistunutta suoritusta, ja siten ne jopa lisäävät pystyvyysuskomuksia.

Minäpystyvyytemme on suoraan yhteydessä selviytymisodotuksiin, eli siihen, miten uskomme selviytyvämme tehtävästämme. Ja ne, jotka uskovat selviytyvänsä todella selviytyvät!

Omaa minäpystyvyyttään voi kehittää huomioimalla edellä luetellut neljä kohtaa:

  • Arvioi siis, miten suhtaudut aikaisempiin epäonnistumisiin ja kuinka ne vaikuttavat toimintaasi.
  • Hae sijaiskokemuksia, joissa joku toinen on onnistunut saavuttamaan tavoitteen, johon sinäkin pyrit.
  • Kerää kannustusjoukkoja ja etsiydy seuraan, jossa saat vakuutteluja omasta onnistumisestasi. Myös epäuskon hetkellä.
  • Tunnista ja tulkitse tunnereaktioitasi ja valjasta ne parhaasi mukaan tavoitteesi eteen.

Ehkä sinäkin tunnet ihmisen, joka näyttää onnistuvan, mihin ikinä ryhtyykään. Ehkäpä hänellä ei olekaan vaan rutkasti tuuria tai sopivasti suhteita, vaan hän omaa korkean minäpystyvyyden. Ehkä hän on varustettu myös ripauksella optimistista ajattelua ja asennetta. Pessimistihän ei pety, mutta hän ei olisi tavoitteitaan lähtenyt edes toteuttamaan, koska no, mönkäänhän se olisi mennyt kumminkin.

Ei siis todellakaan ole tuulesta temmattua sanoa: If You believe You will succeed.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Näin syövät hoikkina pysyvät naiset

Vastaa

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Pin It on Pinterest