Olen usein kuullut sanottavan, että elämänmuutos vaatii itsekuria. On aivan totta, että pelkkä päätöksen tekeminen ei riitä lopettamaan esimerkiksi jokailtaista herkkujen mussutusta, tissuttelua tai liiallista tavaroiden ostelua, vaan päätöksenteon jälkeen aikomuksista olisi vielä kyettävä pitämään kiinni.
Ja tämä päätöksessä pysyminen vaatii itsekuria, jotta vanhat tavat muuttuisivat.
Mutta mitä, jos tuo itsekuri puuttuu tai on kovin heikko, ja itseensä joutuu pettymään kerta toisensa jälkeen? Löytää itsensä jäätelökuppi kädessä sohvalta tai kaatamassa itselleen viinilasillista?
Lannistava itsekuri
Aamu alkaa hyvin ja terveellisesti. Päivälläkin vielä pärjäillään, mutta illalla kaikki romahtaa: Aamulla tehty päätös terveellisestä elämästä unohtuu ruokakaappeja tyhjentäessä. Yhtä hyvin ”aamun” ja ”päivän” kohdalle voisi vaihtaa ”maanantain” ja ”viikonlopun”. Hyvä päätös kaatuu itsekurin täydelliseen menettämiseen, kun huomaa syövänsä lasten karkkipussin loppuja keittiön kaapista. Tämä saa aikaan huonon fiiliksen ja morkkiksen: en onnistunut taaskaan.
Minusta itsekuri on lähtökohtaisesti aivan kaamea sana. Siitä tulee mieleen kuva piiskasta omassa kädessä, joka viuhahtaa ja sivaltaa aina, jos meinaa edes ajatella karkkia tai pullaa. Itsekuri kuulostaa ilkeältä rangaistukselta, jonka kanssa ei voi kuin epäonnistua ja lannistua, kerta toisensa jälkeen.
Toisaalta, jos jatkuvasti elämme sellaista elämää, jota emme haluaisi elää, syö sekin voimia. Silloin haluaisimme kovasti muutosta, mutta tahdonvoimamme ei tunnu siihen riittävän.
Tsemppaava tahdonvoima
Itsekuri -sana kannattaa vaihtaa tahdonvoimaksi. Tahdonvoima on jotain paljon positiivisempaa. Tahdonvoima on keino saavuttaa unelmamme ja tavoitteemme (ei lytätä niitä, kuten itsekuri). Tahdonvoiman avulla voimme muuttaa niitä asioita elämässämme, joihin emme ole tyytyväisiä.
Ihminen, jolla on tahdonvoimaa kykenee kulkemaan kohti päämääriään, mutta hän ymmärtää, ettei kukaan ole täydellinen. Ihminen, jolla on tahdonvoimaa on selvittänyt perimmäiset motiivinsa muutokseen, ja hän on myös aivan sinut sen kanssa, että vastaan tulee varmasti monta kuoppaa ja töyssyä ennen, kuin tavoitteessa ollaan.
Itselleen kannattaa opetella olemaan rehellinen ja omat tunteisiinsa, myös niihin negatiivisiin kannattaa tutustua. Vasta itsensä hyväksymisen kautta muutos tapahtuu sellaisista syistä, joilla on todella merkitystä. Armollisuus ja itsensä hyväksyminen ovat lopulta avainsanoja, ei kurittaminen ja piiskaaminen tai soimaaminen.
Minulla itselläni ei ole kovin hyvä itsekuri, mutta tahdonvoimaa löytyy. Toisaalta, näin tarkemmin ajatellen, en ihaile ihmisiä, jotka omaavat mahdollisimman korkean itsekurin. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät joustavasti nauttimaan elämästä, mutta jotka kykenevät myös asettamaan tavoitteita, pyrkimään kohti niitä ja saavuttamaan ne.
Ihmiset, joilla on tahdonvoimaa uskaltavat ja osaavat olla välillä myös itsekurittomia ja rentoja. He voivat juoda lasin viiniä, maistella kakkuja ja todeta, että tällaista elämä on. He eivät jää makaamaan syyllisyyden tunteisiin, eivätkä lannistu ensimmäisistä ongelmista. Heillä on tahdonvoimaa yrittää ja ehkä vielä yrittää uudestaankin, sekä lopulta onnistua.
<3 Anna
