Keppiä ja porkkanaa! – Ja vähän kuminauhaakin.

Anna Saivosalmi
Kirjoittaja Anna Saivosalmi

Olin tällä viikolla luento- ja ohjauskeikalla Kaarinassa. Kyseessä oli 15 työikäisen naisen ja miehen ryhmä. He osallistuvat Kaarinan kaupungin hyvinvointiohjauksen maksuttomaan palveluun, jonka tavoitteena on kannustaa inaktiivisia – vähäisesti liikkuvia -, ja ylipainoisia ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan. Keppiä ja porkkanaa, niinkö?

Kyseessä on 12 viikon jakso, jonka aikana osallistujat saavat neuvontaa ruokavalioon ravitsemusterapeutilta, sekä ohjausta ja innostusta erilaisiin liikuntamuotoihin. Minusta idea on aivan loistava! Matalan kynnyksen vertaisryhmä, jossa muut ovat samoissa lähtökohdissa, kuin itsekin.

Keppi käteen ja kuminauha piukaksi!

Sain kutsun ohjaajaksi erääseen ryhmän iltatapaamiseen. Toiveena oli, että innostaisin ja opastaisin ryhmäläisiä kotitreeniin ja taukojumppaan, sekä vähentämään passiivista aikaa päivissä. Lisäksi käytin puheenvuoron, jossa kerroin omia ajatuksiani sekä havaintojani arkiliikunnan lisäämisestä ja siitä, miten lyhyilläkin pikajumpilla voi saada mahtavia tuloksia. Keho vetreytyy, mieli virkistyy, aineenvaihdunta vilkastuu ja uni paranee.

Jännitin aluksi vastaanottoa. Ajattelin, että osallistujat pitävät minua taas yhtenä ”ylipirteänä jumppapirkkona”, joka paasaa istumisen haitoista ja tuputtaa liikunnan ilosanomaa. Ja mitä vielä!

Vastassa oli hymyilevä joukko naisia ja miehiä, jotka tarttuivat innokkaina keppiin ja veivasivat jumpan kanssani. Kävimme läpi  keppijumppaliikkeitä, jotka on helppo ja nopea toteuttaa myös kotona. Keppihän on mitä mainioin (ja edullinen!) liikuntaväline. Itselläni on käytössä Biltemasta ostettu parin euron harjanvarsi ja se toimittaa virkaansa oikein hyvin.

Teimme ylävartalon kiertoja, taivutuksia ja venytyksiä kepin avulla. Lisäksi kyykkäilimme, teimme pystypunnerruksia ja työntöjä.

Lisäksi teimme avaavia ja vetreyttäviä liikkeitä vastuskuminauhalla. Niska- ja hartiajumit saivat kyytiä ja selkälihakset pääsivät töihin. Lopuksi nostimme sykkeitä tuolijumpalla. Teimme tuolikyykkyjä sekä lankutusta polvivedoilla tuolia vasten.

Teoriasta käytäntöön

Jumpan lopuksi minulla oli ilo kiittää hymyileviä, mutta hikisiä treenikavereitani. Toivon todella, että vinkkini pääsevät käytäntöön ja tulevat, ainakin osalla porukasta, aktiiviseksi ja säännölliseski osaksi arkea.

Lyhyetkin liikuntahetket ja ihan vain istumisen tauottaminen ovat tärkeitä terveystekoja. Pahin, mitä voimme itsellemme tehdä on istua/maata paikoillaan pitkiä aikoja. Pari kertaa tunnissa olisi suotavaa nousta ylös, vaikka tekisikin henkisesti vaativaa istumatyötä. Parasta olisi, jos päivään sisältyisi taukojumppaa ja arki olisi muutenkin aktiivista.

Hyvinvoinnin kannalta on huomattavasti tärkeämpää se, että hyötyliikumme ja olemme arjessamme aktiivisia, kuin se, että käymme kolme kertaa viikossa treenaamassa (kovaakin), mutta muuten vietämme aikaa paikoillaan, autossa tai toimistotuolissa istuen tai sohvalla maaten.

Lisäksi toivoisin, että tämän tyyppisiä ryhmiä olisi tarjolla enemmänkin. Muiden ihmisten vaikutus voi olla elämänmuutoksessa suuri, vaikka halu muutokseen lähtisikin itsestä.

<3 Anna

Olethan huomannut, että Keventäjien Kotitreenistä löytyy paljon kepillä ja kuminauhalla sekä tuolilla tehtäviä treenejä, jotka sopivat erinomaisesti myös aloittelijoille? Lisäksi Keventäjien kotitreeneistä löytyy alle viiden minuutin taukojumppia, joita voi tehdä vaikkapa työpäivän lomassa.

Vastaa

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest