Jos raskaana oleva taaperon äiti pystyy, niin kyllä pystyn minäkin!

Kirjoittaja Anna Saivosalmi

Kun itse odotin toista lastani, kaksivuotiaan pyöriessä jaloissa, oli treeniin välillä todella vaikea motivoitua. Raskauden monet vaivat  hankaloittivat myös omaa liikkumistani, joka oli lähinnä pieniä kävelylenkkejä. Kirjoitin juuri hetki sitten itse raskauksien jälkeisestä painonnoususta ja liikunnan aloittamisesta täällä. Otin samassa kirjoituksessa kantaa siihen, ovatko lapset ”tekosyy lihoa” ja unohtaa itsestään huolehtiminen.

Kymmenessä vuodessa lapset ovat kasvaneet 🙂

Karoliinan blogikirjoituksessa minua ihastutti erityisesti hänen ajatusmaailmansa ja asenteensa liikkumista ja kotitreenausta kohtaan:

”Usein minulta kysytään, että miten jaksan treenata, kun olen raskaana tai ihmetellään, että ”oletpa reipas, kun treenailet kotona”. No, en kyllä tiedä olenko, mutta olen vain pyrkinyt tekemään siitä itselleni prioriteetin, sillä oloni on niin paljon parempi kun liikun. Sillä on älyttömän iso vaikutus myös henkiseen puoleen etenkin nyt raskauden aikana.

Treenin tehtyäni koen, että olen tehnyt päivän aikana edes jotain oman hyvinvointini eteen ja kärsivällisyyteni rakkaan taaperoni kanssa on treenin myötä kasvanut parempiin mittasuhteisiin. Myös olo omassa kropassa tuntuu paremmalta ja teen myös terveellisempiä valintoja ruuan kanssa. Positiivinen kierre on valmis!”

Karoliina pyrkii tekemään useamman kotitreenin viikossa lapsen päiväunien aikana.

Syön terveellisemmin, kun liikun

Nämä ajatukset allekirjoitan itsekin täysin ja ne sopivat monenlaisiin elämäntilanteisiin, myös omaani, vaikka lapseni eivät ihan pieniä enää olekaan. Kyllä kyse on nimenomaan tuosta ”positiivisesta kierteestä”. Jo lyhytkin treenihetki vaikuttaa niin moneen asiaan: tuo virkeyttä, lisää henkistä hyvinvointia ja jaksamista ja juuri tuota ajatusta siitä, että on tehnyt päivän aikana itsensä eteen jotain hyvää. Olen huomannut myös, että syön terveellisemmin silloin, kun olen liikkunut.

Minulle parhaita treenihetkiä ovat aamut, tai jos työskentelen kotona päivän, niin lounasaika. 15-30 minuutin treeni on aivan riittävä, kunhan ajan käyttää hyvin. Jotta treenailu ei mene haahuiluksi, kannattaa treeni suunnitella etukäteen. Ja jotta treenit tulisi tehtyä, ne kannattaa merkitä jo viikon aluksi kalenteriin. Esim: maanantaina Coretreeni jumppapallolla, Keskiviikkona HIIT-pikatreeni ja perjantaina venyttely/tai jooga.

 

Treenien suunnittelu lähtee minulla usein liikkeelle siitä, paljonko aikaa on käytettävissä. Vartissa ehtii tehdä hyvin vaikkapa vatsatreenin tai pikaisen kiertoharjoittelun. Kun treeni on valmiiksi mietitty ja suunniteltu, se tulee myös tehtyä alusta loppuun. Kun vielä laittaa treenivaatteet heti päälle ja roudaa treenivälineet esille ja aloittaa sillä sekunnilla, kun on suunnitellut aloittavansa, tulee ihan oikeasti myös treenattua. Jos inspiraatiota jää odottelemaan ja aloittamista lykkää, huomaa illalla, ettei tullutkaan tehtyä yhtään mitään.

Suunnitelmalla liikkeelle

Suosin usein itsesuunnittelemiani treenejä (joita löytyy vaikkapa kotitreenikirjastani Treenaa kotona 10,20 tai 30 minuuttia (Tammi)) tai sitten käynnistän vain treenivideon netistä ja alan tehdä harjoitusta ohjaajan mukana. Se on sitäpaitsi älyttömän helppoa. Luulin aluksi, etten voisi tehdä itse ohjaamiani videotreenejä Keventäjien Kotitreenistä (no kyllä te tiedätte, miltä oman äänen kuunteleminen tai oman habituksen katsominen voi tuntua), mutta se onkin sujunut yllättävän kivuttomasti.

Suosikkiohjaajani Keventäjien Kotitreenissä: Nana ja sari

Onneksi Keventäjissä on mukana myös muiden ohjaajien treenejä. Mun suosikkeja ovat Sarin joogat, erityisesti Vinayasa Flow ja avaava jooga lonkille, sekä Nanan tiukat kehonpainotreenit, erityisesti Tabata ja Core Burner.

Jos joskus laiskottaa, ajattelen Karoliinaa 🙂 Jos raskaana oleva pienen taaperon äiti saa itsestään irti ja treenailee säännöllisesti kotona, niin kyllä minäkin! Ihailen sitä, miten mutkattomasti hän sitäpaitsi asiaan suhtautuu. Kun kotitreenistä tulee osa arkea, ei sitä edes enää halua jättää välistä. Tärkeintä on kuitenkin löytää se itselle parhaiten sopiva tapa liikkua. Ehdottomin huippuhetki on se fiilis, kun on saanut liikuttua ja voi onnitella itseään: Oot ihan tosi reipas! Hyvä Sinä!

<3 Anna

P.s. Käy tutustumassa Keventäjien kotitreeniin, ohjaajiimme ja lajivalikoimaan osoitteessa Keventäjät.fi/kotitreeni

Psst. Nyt on myös upea tarjous käynnissä: Pääset tutustumaan kotitreeneihin hintaan 8,50€/kk

Vastaa

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Pin It on Pinterest