Tavoitteet ovat selkeinä mielessä ja ehkä jääkaapin ovessa. Valmistelut on tehty. Nyt alkaa liikunta, herkkulakko ja syömisten suunnittelu. Uusi kevyempi elämä!
Ja mitä vielä. Viikko kitkutettu karkkilakossa ja nyt jo puuduttaa. Missään ei näy mitään muutosta. Puhumattakaan tuloksista. Elämä on sitäpaitsi sokerin verran tylsempää. Tästä on nautinto kaukana. Turhauttaa.
Alkuinnostus on ihanaa, mutta arki kaatuu tammikuussa päälle, ihan niin kuin muinakin vuodenaikoina. Plus siihen vielä päälle kumpikin lapsi sairaana ja kämppä pyörremyrskyssä. Näin siis ainakin meillä. Glamour on kaukana, kun hiihtää makkarin ja keittiön väliä, lapsen kuumetta mitaten ja vaatekasoja väistellen.
Eihän se uusi elämä ollutkaan yhtään sen parempaa. ”Miksi kidutan itseäni vielä kieltäytymällä herkuista?” voi kysyä itseltään, kun muutenkin arki on yhtä selviytymistä. Missä se motivaatio ja päättäväisyys nyt ovat, jotka vuodenvaihteessa uhosivat, että ”Tämä on viimeinen kerta, kun muutan tapojani! Vuosi 2018 on minun vuoteni!”.
On niin helppo luovuttaa, unohtaa ja antaa olla. Odotellaan sitten sitä parempaa hetkeä, ehkä ensi vuotta. Miksei palaisi vaan vanhoihin tottumuksiin, kun ei tämä uusi vuosi nyt mitään mullistavaa mukanaan näköjään tuonutkaan.
Nokka ylös!
Tämä on se hetki, jolloin korjaan ryhtiä, nostan vähän nokkaa ylemmäs ja sanon PYH. Minä en aio luovuttaa tänään. En nyt. En ensimmäiseen vastoinkäymiseen, repsahdukseen tai motivaation lerpahdukseen. En aio, koska ne kuuluvat asiaan.
Muistutan itseäni siitä, ettei mitään kuulukaan tapahtua viikossa (paitsi, että kyllä minulla on jo nyt aavistuksen virkeämpi ja kevyempi olo, kun oikein miettii).
Kirkastan mieleeni sen fiiliksen, josta tämä kaikki sai alkunsa. Sen hetken, jolloin päätin MIKSI aion aloittaa tammikuussa uuden elämän. Haluan raskaan ja tunkkaisen olon pois. Haluan turvotuksen pois. Haluan olla energisempi ja olla tyytyväinen, kun vatsanikin voi hyvin, eikä ole täynnä sokeria.
Lohduttaudun myös sillä, ettei aina voi olla täydellisesti motivoitunut. Aina ei todellakaan mene putkeen. Ne ovat kuitenkin ne pienet valinnat, joilla loppupeleissä on merkitystä. Mikään päivä ei ole turha tai epäonnistunut.
Nämä hetket, joina kyseenalaistan koko uuden elämäni, ovat niitä kaikkein opettavaisempia. Niistä hetkistä haluan, vaikka ontuenkin, selvitä voittajana.
Tsemppiä meille uuteen elämään. Nyt tammikuussa ja koko loppuvuoden (mielellään loppuelämän).
<3 Anna
