Lomalla elimme ilman aikatauluja koko perhe. Lasten harrastukset olivat tauolla, eikä työ tai koulut rytmittäneet päiviä. Olimme iloisesti hunningolla. Kun työt, koulut, harrastukset ja menot kertarysäyksellä alkoivat, rysähti meillä myös kotona. Varsinkin näin syksyn alkaessa, kun menot ja lukujärjestykset eivät vielä ole vakiintuneet uomiinsa tai iskostuneet selkäytimeen, on kuskausten, aikataulujen ja ajanhallinnan kanssa taiteilu ollut vähintäänkin haasteellista.
Kuka vie, kuka tuo?
Arkiviikon päivät ovat meidän perheessämme täynnä toimintaa. Työ- tai koulupäivän jälkeen kumpikin lapsi pitää hoitaa omiin harrastuksiinsa. Ja vielä mieluiten ajallaan ja oikeaan paikkaan. Ensimmäisellä viikolla lomien jälkeen tässä oli vielä hieman (!) hapuilua. Tytär päätyi treeneihin väärälle koululle ja yhdet futistreenit unohtuivat kokonaan. No, pieniä juttuja.
Onneksi meillä on naapurustossamme toimivia kimppakyytejä, joilla useampi lapsi hoituu samaan harrastukseen yhteisellä kyydillä. WhatsApp –ryhmissä käy kuhina, kun sovitaan viikon kuskausvuoroista. Isovanhemmat soitetaan hätiin tarvittaessa. Ja onni on myös oma kuskausvuoro, sillä se tietää mahdollisuutta päästä lenkille, treenaamaan tai kauppaan rauhassa.
Kuka laittaa ruokaa?
Kun lasten harrastukset alkavat jo heti alkuillasta, on ruuan oltava valmiina neljän jälkeen. Jos työpäivän pitäisi loppua suurin piirtein samoilla minuuteilla, on ruokahuollon kanssa ollut pieniä käynnistymisvaikeuksia. Kesällä ruoka syötiin aina selvästi myöhemmin tai silloin, kun nälkä pääsi yllättämään.
Pyrin miettimään arkiruuat jo etukäteen. Tämä on hieman vähentänyt hätäpakastevalmisruoka -päivällisiä. Suunnittelu vaan ei ole ihan vielä päässyt kunnolla vauhtiin, joten parantamisen varaa olisi tässäkin.
Olen jo pidemmän aikaa hyödyntänyt Sannan ruokakassin palveluita, jolloin viikon alussa kotiimme toimitetaan päivällistarpeet kolmelle arkiviikon päivälle. Sanna oli kesän tauolla, mutta tällä viikolla toimitus saapui jälleen ja oli kertakaikkisen iloinen yllätys. Olin nimittäin unohtanut koko Sannan. Ruokakassi on pelastanut kiireiset päivät, jolloin ”mitä laittaisin ruuaksi ja kuka ehtisi käydä kaupassa”ei ole ollut se kuumin kysymys töistä kotiin viilettäessä. Sannan ruuat ovat olleet monipuolisia, terveellisiä ja maistuneet hyvin myös lapsille.
Koska ehdin harrastaa itse?
Kun päivät tehdään töitä ja illat kuluvat lasten harrastuksissa, on vaikea löytää aikaa omille menoille. Kesällä oli rutkasti aikaa ja mahdollisuuksia treenata silloin kuin huvitti. Lenkille saattoi lähteä, kun se tuntui hyvältä idealta, ihan tuosta noin vaan. Mutta nyt on todella taiteiltava, jotta itselleni rakkaan liikunnan saa sovitettua jokaiseen viikkoon.
Minun keinoni on liikkua silloin, kun lapset harrastavat, tai liikkua aamulla, ennen, kuin muu perhe herää. Varsinkin aamuliikunta on minulle todellinen henkireikä, omaa aikaa, joka antaa minulle valtavasti energiaa. Aamulenkit tai monien liikuntapaikkojen tarjoamat aamutunnit ovat kuin tehtyjä täyteläiseen arkeeni.
Siitä ei tulisi mitään, jos neljän hengen perheessämme kaikki yrittäisivät harrastaa vuorollaan samana iltana. Sitä paitsi kotona on ihana viettää myös aikaa yhdessä ilman, että ollaan jatkuvasti tulossa tai menossa. Seitsemästä yhdeksään illalla onkin meidän perheessämme juuri tätä yhteistä aikaa.
Liitutaulu pelastaa
Ilman suunnittelua meidän perheemme arki ei toimisi ja kolareita sattuisi vielä enemmän. Siksipä meillä on tapana aina sunnuntaisin käydä seuraavaa viikkoa läpi. Tytär on ottanut asiakseen kirjoittaa yhteiseen liitutauluumme kaikkien perheenjäsenten päivittäiset menot ja asiat, jotka pitää erityisesti muistaa.
Eipä silti. Kun puffettiin unohtaa leipoa mokkapaloja, palauttaa koulusta saadun lapun takaisin ajallaan ja päällystää kirjat, tai kun herättää lapsen vahingossa kahta tuntia liian aikaisin, kun ei muista, mihin aikaan hänen koulunsa alkaa, pitää vain hengähtää syvään. Sitä sattuu ja kohta tämä taas sujuu. Ihan varmasti.
Arki pääsi nyt kuitenkin yllättämään (taas) nämä vanhemmat. Mites teillä?
<3 Anna
