Yli 60-vuotias? Nämä 5 tuoliliikettä vahvistavat polvia

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Nämä viisi yksinkertaista tuolilla tehtävää liikettä vahvistavat polvia tukevia lihaksia ja sopivat hyvin myös matalan kynnyksen harjoitteluun.

Polvien toimintakykyyn kannattaa kiinnittää huomiota etenkin iän karttuessa.

Polviniveltä ympäröivien lihasten voima tukee tasapainoa, liikkumista ja tavallisista arjen askareista selviytymistä.

Hyvä uutinen on, ettei harjoittelun tarvitse olla raskasta.

Tuolilla istuen tehtävät liikkeet kuormittavat niveliä maltillisesti, mutta aktivoivat polvien toiminnan kannalta tärkeitä lihaksia.

Tarvitset harjoitukseen vain tukevan tuolin.

1. Ojenna jalka suoraksi

Tuoliharjoittelu. Lähikuva miehen jalasta suoraksi ojennettuna.

Istu ryhdikkäästi tuolilla molemmat jalkapohjat lattialla.

Ojenna toinen jalka hitaasti suoraksi eteen. Pidä asento 1–2 sekuntia ja laske jalka hallitusti takaisin lattialle.

Tee 10 toistoa ja vaihda jalkaa. Voit tehdä yhteensä kolme kierrosta.

Liike vahvistaa erityisesti reiden etuosan lihaksia.

Niitä tarvitaan jatkuvasti esimerkiksi tuolilta noustessa, kävellessä ja portaita noustessa.

2. Marssi tuolilla istuen

Istu ryhdikkäästi ja pidä jalkapohjat aluksi lattialla.

Nosta toinen polvi kohti rintaa niin korkealle kuin se tuntuu luontevalta. Laske jalka rauhallisesti alas ja tee sama toisella jalalla.

Jatka vuorotellen ja tee 10 nostoa kummallakin jalalla. Toista halutessasi kolme kierrosta.

LUE MYÖS: Pääsetkö lattialta ylös ilman käsien apua? Kokeile yksinkertaista testiä

Liike harjoittaa lonkan koukistajia sekä alavartalon koordinaatiota ja kestävyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

3. Nouse varpaille istuen

Lähikuva varpailleen nousseista jaloista.

Pidä päkiät lattiaa vasten ja nosta molemmat kantapäät mahdollisimman korkealle. Pysähdy hetkeksi yläasentoon ja laske kantapäät hitaasti takaisin lattiaan.

Tee 10 toistoa ja yhteensä 1–3 kierrosta.

Liike vahvistaa pohkeita, joilla on oma roolinsa alaraajojen vakaudessa ja tasapainossa.

Vahvoista pohkeista on hyötyä myös kävelyn ponnistusvaiheessa.

4. Liu’uta jalkaa

Istu lähellä tuolin etureunaa molemmat jalkapohjat lattialla.

Liu’uta toista jalkaa taaksepäin tuolin alle niin pitkälle kuin mukavasti pystyt. Pidä varpaat lattiaa vasten ja tuo jalka sitten hitaasti takaisin lähtöasentoon.

Tee 10 toistoa kummallakin jalalla.

Nainen istuu selkä suorana tuolilla. Tuoliliikkeet.

Liike aktivoi erityisesti takareisiä, jotka yhdessä etureisien kanssa tukevat polvinivelen vakautta.

5. Pidä jalkaa suorana ilmassa

Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja jännitä reiden etuosan lihakset.

Pidä jalka suorana ja mahdollisimman vaakatasossa noin 5–10 sekuntia.

Laske jalka alas ja vaihda puolta. Tee 10 toistoa kummallakin jalalla.

Kyseessä on isometrinen harjoitus eli lihas tekee töitä ilman, että nivel liikkuu harjoituksen aikana.

Siksi liike voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun suurempi liike tuntuu epämukavalta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Säännöllisyys ratkaisee enemmän kuin rankka treeni

Joukko ihmisiä tekemässä voimisteluliikkeitä tuolilla istuen.

Harjoituksen voi tehdä esimerkiksi 2–3 kertaa viikossa.

Jos kolme kymmenen toiston sarjaa tuntuu aluksi liian raskaalta, aloita pienemmästä määrästä ja lisää toistoja vähitellen.

Kun liikkeet alkavat tuntua liian helpoilta, vastusta voi lisätä esimerkiksi nilkkapainoilla.

LUE MYÖS: Oletko yli 60-vuotias? Nämä 3 asiaa ruokavaliossa ovat nyt erityisen tärkeitä

Harjoittelun aikana kannattaa kuunnella kehoa. Lihasten väsyminen on normaalia, mutta terävä tai paheneva nivelkipu on merkki siitä, että harjoitus kannattaa keskeyttää.

Lähde: Health

    • Nainen lusikoi jäätelöä purkista.

      Syötkö stressiin? Näillä 11 keinolla voit katkaista kierteen

      Stressisyömistä voi vähentää pienillä arjen keinoilla, jotka auttavat helpottamaan oloa myös ilman ruokaa. Kiireisen päivän jälkeen tekee mieli avata sipsipussi tai hakea pakastimesta jäätelöä. Syöminen tuo hetkeksi hyvän olon, vaikka mielessä pyörivät huolet eivät sillä...
    • Lohi-riisikulho. Kuva: BBC

      Tämä kastike tekee lohesta vastustamattoman hyvää – kokeile helppoa riisikulhoa

      Tämä terveellinen lohikulho valmistuu nopeasti, ja korealainen kastike tuo tuttuun kalaan aivan uudenlaista makua. Kalaa suositellaan syötäväksi kaksi–kolme kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Tuttujen kalakeittojen ja uuniruokien rinnalle kannattaa siksi etsiä uusia suosikkeja, jotka valmistuvat...
    • Pussillinen sipuleita.

      Ota sipulin terveyshyödyt talteen – helppo säilytyskikka pitää sen hyvänä pidempään

      Sipuli tuo arkiruokaan makua ja hyödyllisiä ravintoaineita. Yksinkertainen säilytysvinkki auttaa pitämään sen käyttökelpoisena pidempään. Sipuli kuuluu monen keittiön vakiovarusteisiin. Sitä pilkotaan kastikkeisiin, kuullotetaan keiton pohjaksi ja lisätään salaattiin. Edullisesta kasviksesta saa maun lisäksi hyödyllisiä ravintoaineita....

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

    Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

    Pin It on Pinterest

    Lähikuva jaloista tiellä. Ilta-aurinko.