Haluatko hidastaa kehon vanhenemista? Tee tämä yksinkertainen liike

Avatar

Istu vähemmän ja elä pidempään. Tuoreen tutkimuksen mukaan seisomaan nouseminen saattaa olla tehokkain ikääntymisen hidastaja.

Kehon vanheneminen liittyy solujen telomeereihin. Mitä nopeammin telomeerit lyhenevät, sitä nopeammin solujen elinaika lyhenee. Tuoreen tutkimuksen mukaan paljon seisovilla ihmisillä on pidemmät telomeerit.

– Monissa maissa liikuntaharrastukset saattavat lisääntyä, mutta samaan aikaan ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa istuen,  Mai-Lis Hellenius Karolinskan yliopistollisesta sairaalasta muistutti.

Liika istuminen saattaakin olla yksi uudenlainen uhka terveydelle.

– Epäilemme, että istumiseen käytetyn ajan vähentäminen saattaa vanhuksilla olla tärkeämpää kuin varsinaisen liikunnan lisääminen.

Tutkimuksessa seurattiin 49:ää ylipainoista, yli 60-vuotiasta paljon istuvaa henkilöä. Puolet heistä oli noudattanut puolen vuoden ajan liikuntaohjelmaa, puolet taas ei.

British Medical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan enemmän liikuntaa harrastavat olivat yleisesti ottaen terveempiä, mutta tärkein tekijä näytti kuitenkin olevan aika, jonka ihmiset viettivät päivästään istuen. Mitä vähemmän henkilö istui, sitä pidemmät hänen telomeerinsa olivat ja sitä todennäköisemmin hän tulisi elämään pidempään.

Lähde: telegraph

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest