Laihduttaminen kannattaa vaikka kilot kertyisivät takaisin

Avatar

Brittitutkimuksen mukaan pitkäkestoinen lihavuus ja ylipaino nostavat verenpainetta, altistavat diabetekselle ja aiheuttavat sydän- ja verisuonitaudeille altistavia valtimomuutoksia. Nämä haittavaikutukset ovat sitä suurempia mitä pitempään lihavuus on kestänyt.

Lihavuuden kestosta riippumatta tutkijat havaitsivat positiivista kehitystä osallistujilla, jotka missä tahansa aikuisiän vaiheessa onnistuivat pudottamaan painoaan yhden painoindeksikategorian verran esimerkiksi lihavasta ylipainoiseksi tai ylipainoisesta normaalipainoiseksi. Tämä havaittiin riippumatta siitä kertyivätkö kilot takaisin myöhemmin.

Hiljattain julkaistiin toinen tutkimus, jossa lihavuuden kestolla ei havaittu olevan yhtä suurta vaikutusta kuin lihavuuden määrällä. Nyt julkaistut tulokset perustuvat kuitenkin yli 60-vuotiseen seurantaan, joten se on poikkeuksellisen kattava.

Tutkimukseen osallistui 1 300 vuonna 1946 syntynyttä miestä ja naista, joita on seurattu koko heidän elämänsä osana brittiläistä terveystutkimusta. Osallistujat olivat 60–64-vuotiaita.

Tulokset julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä.

Lähde: Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest