Taltuta lähestyvä influenssa syömällä oikein!

Talvella monipuolisen ruokavalion rooli korostuu. Esimerkiksi D-vitamiinin puute altistaa meidät entistä helpommin erilaisille sairauksille, kuten influenssalle. Kesällä ravinnosta ja auringosta saatava vitamiinimäärä on yleensä riittävä, mutta talvella useampi meistä tarvitsisi D-vitamiinilisää.

–D-vitamiini lisää immuniteettipuolustusta tehokkaasti. Se hillitsee tulehduksen leviämistä ja kroonisen tulehduksen syntymistä. D-vitamiini auttaa suojautumaan sairauksilta, kertoo erikoislääkäri Eeva Kari.

Immuniteetin lisäksi D-vitamiinin tärkeys piilee sen luuta rakentavassa ominaisuudessa eli se suojaa osteoporoosilta. Lisäksi talviaikaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että saa riittävästi C-vitamiinia, toisin sanoen varmistaa, että syö monipuolisesti kasviksia sekä hedelmiä.

Lautasmalli ehkäisee väsymystä ja kansantauteja

Ruokavalion monipuolisuuteen on syytä myös kiinnittää huomiota, jotta jaksaisi arkirutiininsa paremmin. Monipuolinen ruokavalio koostuu oikeassa suhteessa olevista rasvoista, hiilihydraateista ja valkuaisaineista.

–Lautasmalli on edelleen hyvin pätevä oppi. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla ja vihanneksilla, neljäsosa puolestaan perunalla tai viljatuotteilla ja loppu neljäsosa lihalla tai kalalla.

Oikeanlaisella ruokavaliolla on myös merkittävä rooli kansantautiemme ehkäisyssä. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien syntymisriskiä voi tehokkaasti pienentää kiinnittämällä huomiota siihen, millaisia rasvoja käyttää.

–Tyydyttyneitä eläinrasvoja pitäisi välttää. Sen sijaan suositellaan monityydyttymättömien kasvirasvojen käyttöä. Myös kalaöljyn ja kalanrasvan käyttämiseen kehotetaan. Lisäksi ruokavaliossa pitäisi olla runsaasti kuituja, täysjyvää, kasviksia sekä hedelmiä.

Muista riittävä lepo

Toinen merkittävä kansanvitsauksemme on diabetes, jonka ehkäisyssä painonhallinta on tärkein yksittäinen tekijä. Kevyellä painolla jaksaa päivänsäkin paremmin.

–Naisten vyötärönympärys ei saisi olla yli 90 senttiä eikä miesten yli 100 senttiä. Vatsaonteloon kertyvä rasva on terveydelle hyvin haitallista, Kari toteaa.

Muut keinot jaksamiseen ovat melko yksinkertaisia vinkkejä.

–Kun nukkuu tarpeeksi, hallitsee paremmin omia tunteitaan ja käytöstään. Silloin jaksamme esimerkiksi pienet vastoinkäymiset paremmin. Eli uni, monipuolinen ruokavalio, päihteettömyys ja tietenkin liikunta ovat neljä tärkeintä tekijää jaksamisessa, erikoislääkäri Eeva Kari kertoo.

Näin paljon suomalaisille suositellaan D-vitamiinia

  • – alle 2-vuotiaille 10 mikrogrammaa vuorokaudessa ravintolisänä.
  • – 2-18-vuotiaille 7,5 mikrogrammaa vuorokaudessa ravintolisänä.
  • – 18–60-vuotiaille 7,5 mikrogrammaa vuorokaudessa ravinnosta, talvella purkista.
  • – yli 60-vuotialle 20 mikrogrammaa vuorokaudessa ravintolisänä.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest