Ulkona liikkuminen edistää lasten ja nuorten elämänlaatua

Tulos perustuu tuoreeseen australialaistutkimukseen, jossa kartoitettiin liikunnan, television katselemisen, tietokoneen käytön ja lukemisen yhteyttä lasten ja nuorten terveyteen liittyvään elämänlaatuun.

Tutkimus osoitti, että eniten aikaansa television ja tietokonepelien ääressä viettävät lapset ja nuoret raportoivat elämänlaatunsa huonommaksi fyysisen, sosiaalisen, tunne-elämän ja koulun osa-alueilla kuin vähän ruudun edessä istuvat ikätoverit. Vastaavasti eniten ulkoilmassa liikkuvat lapset ja nuoret kokivat yleisen elämänlaatunsa paremmaksi kuin vähiten liikkuvat.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että liikunta tukee nuorten hyvinvointia.

Tutkimukseen osallistui aluksi 2 350 lasta ja nuorta, joiden keski-ikä oli 12,7 vuotta. Osallistujat vastasivat aktiviteetteja ja terveyteen liittyvää elämänlaatua kartoittaviin kyselyihin. Viiden vuoden päästä 1 220 alaikäistä vastasi kyselyihin uudestaan, ja lisäksi tutkijat rekrytoivat 475 uutta osallistujaa.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 23.7.2012. Copyright Duodecim 2012. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

 

Tykkää Keventäjistä Facebookissa!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest