Täytin viime jouluna 40 –vuotta. Mieheni varoitteli minua, neljän vuoden ikäetumatkallaan, moneen kertaan, että 40 –vuotiaana alkavat vaikeudet. Krempat ja kolotukset ilmestyvät kuulemma sillä hetkellä, kun täytän 40 vuotta.
Tuhahtelin hänelle ennen, kuin juhlin pyöreitä vuosiani. Olinhan pärjännyt siihenkin asti ilman kummempia vaivoja. Miksi ne muka yhtäkkiä aktivoituisivat, kun mittariin pärähtää 40? Miksi minun muka pitäisi alkaa nyt venytellä enemmän, kiinnittää huomiota ruokavaliooni tai siihen, miten rentoudun?
Nelikymppisen vuositarkastus
Nyt olen elänyt 9 kuukautta nelikymppisenä, ja minun on pakko myöntyä. Neljäkymmentä on ollut jonkinlainen rajapyykki. Olen joutunut tarkistamaan sekä liikunta- ruokailu, että stressinhallintakeinojani näiden kuukausien aikana. Krempoiltakaan ei ole vältytty.
Keho vanhenee ja perimän säätelevät vaivat etenevät, ja tulevat näkyviksi vuosien vieriessä. Esimerkiksi vaivasenluuni on alkanut kipeytyä ja haitata liikkumista, ihan kuten äidillänikin. Osa muutoksista on väistämättömiä, mutta paljon on tehtävissä omilla valinnoilla!
Näin nelikymppisenä minulla saattaa hyvinkin olla vielä enemmän elämää edessäni, kuin takana, joten ei ole ihan se ja sama, miten ja millaisessa kunnossa sen vietän.
Äiti, isä ja lapset. Äitini täytti pari viikkoa sitten 70. Ollapa yhtä energinen ja hyvässä kunnossa itsekin samanikäisenä. Siinäpä tavoitetta!
Liikuntatottumusten muutos
Liike on yksi tehokkaimmista keinoista pysyä toimintakykyisenä vuosikymmenestä toiseen. Pidän selkävaivat ja ylipainon poissa säännöllisellä liikunnalla. Kuntoilu hidastaa jopa vanhenemista. Tutkimuksissa on huomattu, että reippaasti treenaavan solut eivät vanhene samoin, kuin liikkumattomalla, ja ero saman ikäisen treenaavan ja sohvaperunan soluissa voi olla jopa 9 vuotta.
Toisaalta 40 –vuotta täytettyäni olen havahtunut siihen, ettei kehoni palaudu treeneistä enää samalla tavalla, kuin ennen. Juoksulenkit kuormittavat enemmän, ja kovan sykkeen treenejä mahtuu viikkooni enää maksimissaan kaksi.
Tunnistan alipalautumisen merkit ja olenkin alkanut liikkua monipuolisemmin ja rauhallisemmin, jotta kehoni ei ylikuormitu. Kehonhuollosta on tullut pakollista, muuten jäykistyn. Miehen ukaasit pitivät paikkansa: jalkani kipeytyvät helpommin ja saan kolotuksia useammin. Siksi kehosta täytyy pitää erityisen hyvää huolta juuri nyt.
Ruokailutottumusten muutos
Sain nelikymppiseksi asti syödä melko vapaasti, koska liikuin paljon. Jotain kuitenkin tapahtui, kuin taikaiskusta, täytettyäni 40. Tuntuu, että aineenvaihdunta laittoi astetta hitaamman vaihteen päälle, ja paino alkoi hiipiä ylöspäin.
Aineenvaihdunta tosiaan hidastuu iän myötä, samaan aikaa liikunnan vähentymisen myötä. Autoilemme enemmän ja istumme enemmän. Tämä näkyy painon nousuna ja rasvan kerääntymisenä, minulla erityisesti keskivartaloon.
On siis yhä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, mitä syö. Olen tarkistanut ruokailutottumuksiani näiden 9 kuukauden aikana, ja pyrkinyt hellimään kehoani ravintorikkaalla, entistä kasvisvoittoisemmalla ruualla. Herkkuja ei voi syödä joka päivä. Myös alkoholia kroppani tuntuu sietävän yhä huonommin.
Stressinhallinta toimivammaksi
Liikunta on oiva stressinhallintakeino, mutta se ei voi olla ainoa. Viimeisten kuukausien aikana olenkin pohtinut paljon omia stressinhallintakeinojani, ja niiden toimivuutta.
Nelikymppisenä olen havahtunut siihen, ettei elämä voi olla vain pelkkää tiukkaa työntekoa, vaan tarvitaan myös vastapainoa. Moni palaa loppuun juuri nelikymppisenä.
Työ- ja vapaa-ajan erottaminen olisi äärettömän tärkeää, ja sitä opettelen itsekin edelleen. Tuon helposti töitä kotiin ja työasiat pyörivät mielessä, kun pitäisi nukkua. Siksi siirrän tietoisesti työ- tai muut stressiä nostavat asiat sivuun, ja keskityn olemaan läsnä, vaikkapa lasten tai puolison kanssa. Äänikirjojen kuunteleminen irrottaa minut myös arjesta tehokkaasti.
Olen lisäksi alkanut panostaa siihen, että nukun enemmän. Menen aikaisemmi nukkumaan, siinä se. Saan melko helposti kerättyä kahdeksan tuntia laadukasta unta, myös arkipäivinä. Tämä heijastuu ihan kaikkeen: mielialaan, vireystasoon ja syömisen säätelyyn.
Nelikymppisenä on ollut hyvä havahtua. Se on ollut suorastaan lottovoitto. Onneksi mieheni muistutti minua tästä. Vaikka vanhenemista ei voi pysäyttää, voi vanhenemisesta tehdä hauskempaa. Tämän ikäisenä eivät kuitenkaan toimi enää samat jutut kuin parikymppisenä.
Lisävuosia on mukavampi kerätä hyväkuntoisena, terveenä ja normaalipainoisena; toimintakykyisenä. Ja toivottavasti myös yhteistä matkaa miehen kanssa on vielä paljon jäljellä.
<3 Anna
