Korjataan sipulisato lautasille

Kaalit, kesäkurpitsa, kurkku, pirteä porkkana ja erilaiset salaatit ovat suuressa roolissa keventäjän lautasella. Makean nälkää saa taltutettua herkullisilla herukoilla, puista putoilevilla kotimaisilla omenoilla sekä juhlahetkinä soitten helmillä, eli suomuuraimilla.

Syksyllä nostetaan maasta myös tuleentuneet kelta-, puna- ja valkosipulit. Monesti sipuli on niin itsestäänselvä ruokien perusraaka-aine, ettei sen ihanuutta muisteta erikseen korostaa.    

Sipuleista terveyttä

Itkettävä herkku, sipuli herättää monia tunteita. Toiset kokevat, että sipuli antaa ruualle sielun, toiset ottaisivat sipulin mieluiten ilman kyynelkanavia ravisuttavaa kuorintakokemusta, kolmansille sipuli jää suosiolla lautasen sivuun. Mielipideasia ei ole kuitenkaan se, että sipulilla on monia hyviä terveysvaikutuksia. Siksi sipulit kannattaakin sisällyttää osaksi kasvispainotteista, monipuolista ruokavaliota -jos maku yhtään miellyttää.

Kyyneleet kuriin

Silmäkulmaan ilmestyvien vesihelmien tuloa saa hillittyä erilaisilla nikseillä.

Sipulin itkettävyys johtuu rikkipitoisista aromaattisista öljyistä, jotka haihtuvat, kun sipulin solukko rikkoutuu hienontamisen tai kuumentamisen yhteydessä. Vaikka eniten rikkiyhdisteitä sisältävät sipulilajikkeet saavat nyyhkimään eniten, myös hienonnustavalla on suuri merkitys.

Sukelluslasit päässä kuoriminen ei ole tarpeen. Kaiken a ja o on terävä veitsi. Se rikkoo sipulin solukkoa huomattavasti tylsää vähemmän.

Huuhtele sipuli kylmän veden alla, näin kuori irtoaa helpommin, eikä sitä tarvitse repiä ja nyhtää irti. Yleensä vetistely alkaa jo kuorintavaiheessa, jos kuori ei irtoa helposti.

Sipulin voi myös hienontaa juoksevan, kylmän veden alla tai ainakin kastella vedessä aina välillä. Kylmä vesi taltuttaa enimpien rikkiyhdisteiden haihtumisen. Sipulin voi myös pakastaa noin 15 minuuttia ennen leikkaamista.

Kuoritun sipulin voi laittaa mikroaaltouuniin pieneksi hetkeksi ennen hienontamista. Kuumuuskin hillitsee aromaattisten öljyjen holtitonta haihtumista.

Liesituuletin kannattaa laittaa pöhisemään sipulin hienontamisen ajaksi, jolloin voimakkaimmat aromit haihtuvat pois silmistä.

Tutustu eri lajeihin

Maailmalla viljellään yli 20 erilaista sipulilajiketta, Suomessakin lajikkeita on noin kymmenkunta. Tutun ruokasipulin sisaruksia ovat esimerkiksi puna-, kevät-, ryväs-, salotti-, ruoho-, hillo-, jätti-, purjo- ja valkosipuli. Meillä toistaiseksi huonommin tunnetut hopeasipuli, helmisipuli, kiinalainen ruohosipuli, salaattisipuli sekä makea sipuli ovat kaikki tutustumisen arvoisia nekin.

Mieto salaattisipuli sopii nimensä mukaisesti raakana käytettynä esimerkiksi salaatteihin. Sama koskee makeaa sipulia. Pienet salottisipulit (ja ryvässipulit) kannattaa kuoria patoihin kokonaisina. Banaanisalottisipuli on maultaan miedon aromikas. Se maistuu parhaalta kuullotettuna keitoissa. Muista muutenkin, että kuullotettuna sipulin maku leppyy ja muuttuu makeahkoksi. Jos raaka sipuli tökkii, sipulivastaiseksi ei vielä siis kannata kääntyä.

Kokeile seuraavia Keventäjien sipuli- ja muita sadonkorjuureseptejä:

  • Terveellinen pizza - Herkutellaan pizzalla!

    Pizza - italialaisten keino lihottaa maailma vai keventäjällekin kelpo herkku? Terveellinen pizza valmistetaan ohutpohjaisena ja päällystetään vähärasvaisilla täytteillä sekä kohtuullisella määrällä kevytjuustoa. Pizza on kaikkien epäterveellisten herkkujen esikuva. Vai onko sittenkään? Pizza on yhtä kuin...
  • Pakastimen laatikko täynnä kirkkaita pakastepusseja, joissa on värikkäitä pakastettuja vihanneksia, kuten parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa ja paprikaa.

    Pakastimen tyhjennystalkoot!

    Vanhat pakasteet kannattaa popsia pois uuden sadon alta. Ruoka ei säily ikuisesti pakastettunakaan. Testaa, tiedätkö, kauanko pakastimen aarteet ovat käyttökelpoisia. Kokeile myös Keventäjien ihania reseptejä! Pakastin on mitä kätevin tapa säilöä ruokaa tulevaisuuteen. Välillä se...
  • Miten laihtua? Viisitoista vinkkiä kevyempään vuoteen

    Uutena vuotena lupaillaan suuria, mutta valitettavan usein pidetään pieniä - jos niitäkään. Keventäjien neuvojen avulla on helpompi kulkea kohti tavoitetta. Alkuvuosi on laihdutusbuumin aikaa. Lehdet ja nettipalstat pursuavat kevennyskikkoja, joista osa on vähintäänkin viihdyttäviä. Laihdutuksen...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest