Keventäjän juurevat herkut

Kasviksia tulisi syödä kuusi kourallista päivässä.  Tomaattia ja kurkkua moni jo nauttiikin säännöllisesti, mutta supisuomalaiset juurekset unohtuvat usein sivurooliin. Kotimaiset juurekset ovat ihania. Niitä voi napsia sellaisenaan tai soseuttaa keittoihin. Paahdetut, sormisuolalla ja tuoreilla yrteillä maustetut juurekset ovat mitä mainiointa lohturuokaa. Juurekset myös piristävät jauhelihakastikkeita ja raikastavat salaatteja. Leivonnaisiin juuresraasteet tuovat mehevyyttä.

Sadasta grammasta juureksia kertyy energiaa vain 25-40 kaloria. Juurekset sisältävät kiitettävästi kuitua (2 – 7 g / 100 g), joka auttaa painonhallinnassa muun muassa pitämällä näläntunteen poissa ja verensokerin tasaisena.

Perinteiset pitävät pintansa

Tuttuakin tutummat peruna, porkkana, punajuuri, lanttu ja nauris ovat keventäjän ystäviä. Perunalla on kasviskeitoissa vaatimaton, mutta tärkeä rooli. Peruna suurustaa keittoja, joten yhdellä tai muutamalla perunalla saa pehmeän ja paksun rakenteen sosekeittoihin.

Punajuuri tuo puolestaan keittoon vahvan värin ja syvän aromin. Punajuuri kannattaa mahdollisuuksien mukaan aina keittää kuorineen, sillä kuoren, kannan ja juurenpään säilyttäminen estää arvokkaiden ravintoaineiden karkaamista.

Yhdessä isossa porkkanassa on kuitua saman verran kuin ruisleipäpalassa, joten porkkanoita kannattaa popsia runsaasti.

Lanttu ja nauris tunnetaan parhaiten perinneruuista, kuten joululaatikoista. Kokeile vaihteeksi täyttää lantut kinkulla, tuoreella rosmariinilla, maalaissinapilla ja kevyttuorejuustolla. Lantut kannattaa valella siirapilla (tai siirappi-voiseoksella), jotta ne kypsyvät uunissa ihanan pehmeiksi.

Muista myös meidät

Mukulaselleri

Mukulaselleri on turhan voimakkaan makuinen syötäväksi sellaisenaan. Se kannataakin aina kypsentää. Yleensä selleri maustaa keittojen liemiä. Muista, että siitä itsestäänkin syntyy herkullinen sosekeitto. Keitettyjä selleriviipaleita voi myös leivittää ja paistaa pannulla kasvispihveiksi. Leivitykseen voi käyttää korppujauhojen lisäksi myös kurpitsansiemeniä ja pellavansiemenrouhetta. Selleripihvit maistuvat ihanilta sienikastikkeen kera.

Palsternakka

Palsternakan maun salaisuus ovat eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus. Maku pääsee oikeuksiinsa, kun palsternakan keittää juuri ja juuri kypsäksi tai paahtaa uunissa. Palsternakka on gratiinijuures vailla vertaa! Älä sekoita palsternakkaa juuripersiljaan, joka on palsternakan hoikempi versio. Juuripersiljan maku muistuttaa persiljaa.

Maa-artisokka

Juuresaatelistoon kuuluva myöhäissyksyn maa-artisokka maistuu tyypillisimmillään sosekeitoissa. Maa-artisokan mukulat ovat pieniä ja ”ryhmyisiä”, joten niiden kuorinta on hieman työlästä. Kuorittuna maa-artisokka tummuu, jollei sitä säilytä vedessä. Maa-artisokan sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä hedelmäsokeriksi. Tämän vuoksi maa-artisokka sopii hyvin diabeetikkojen ruokavalioon.

Mustajuuri

Mustajuuri on noin puoli metriä pitkä juuri, jonka kuori on lähes musta ja malto valkoinen. Se muistuttaa maultaan ja käyttötavoiltaan parsaa. Mustajuuret kuoritaan ohuelti juoksevassa vedessä tai välillä veteen kastaen. Kuoritut juuret pannaan sitruunalla maustettuun veteen tai suoraan keitinveteen tummumisen estämiseksi. Myös mustajuuri on diabeetikoille erityisen suositeltava juures.

Keltajuuri

Keltajuuri on punajuuren keltainen versio. Sen käyttö- ja terveysominaisuudet ovat samat kuin punajuurella. Maku on aavistuksen miedompi.

Raitajuuri

Halkaistussa raitajuuressa on selvästi nähtävissä vuorotellen valkoisia ja punaisia renkaita. Koristeellisuutensa vuoksi se sopii loistavasti esimerkiksi hyvin ohuesti viipaloituna ja marinoituna salaatteihin. Keitettäessä raitajuuren värit haalenevat. Maultaan raitajuuri on punajuurta miedompi.

Piparjuuri

Kirpeää piparjuurta ei kypsennetä, vaan se lisätään raastettuna ruokaan loppuvaiheessa. Mausta (kevyt)tuorejuusto piparjuurella ja tarjoa naudanpaistin ja puolukoiden tai vähäsokerisen puolukkasurvoksen kanssa.

Retiisi ja retikka

Retiisi ja retikka ovat ikivanhoja sukulaiskasveja. Pieni retiisi on meille tuttu salaateista ja voileivistä, isompi ja pitkulainen retikka on puolestaan hieman vieraampi. Kokeile molempia viipaloituna itämaisiin nuudelikeittoihin.

Kokeile seuraavia Keventäjien juuresherkkuja

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Kevään juhlien makeat herkut

    Kevät on iloisten juhlien aikaa. Niissä keventäjänkin on lupa nauttia, elämäntaparemontti ei romutu juhlissa herkutteluun. Ihannetilanteessa emäntä on kuitenkin varannut noutopöytään myös kevyempiä vaihtoehtoja. Perinteisiä kaloripommeja ovat voi- ja lehtitaikinaleivonnaiset, paksut keksi-rasvaseospohjaiset juustokakut sekä erilaiset...
  • Kulhollinen keveyttä

    Keittoja suositellaan usein kilojen karistajille, eikä syyttä. Keitot ovat monessakin mielessä erinomaista ruokaa. Keitto pitää lämpimänä, mutta ennen kaikkea myös kylläisenä. Keitoista puhuttaessa liian monen keventäjän muistikuvissa kummittelevat takavuosien dieettiohjeiden mukaiset selleri-kaalikeitot, joita lusikoitiin vastahakoisesti...
  • Keventäjä kermojen viidakossa

    Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest