Muutoskuvien takana – Olin onnellinen silloin, olen onnellinen nyt!

Anna Saivosalmi
Kirjoittaja Anna Saivosalmi

Aika usein tarinoissa kerrotaan, miten on pudotettu kiloja, pienennytty, kiinteydytty. Miltä näytettiin ennen ja miltä näytetään nyt. On kiinnostavaa lukea, miten onnistujat ovat painonsa pudottaneet ja onko painonpudotus ollut pysyvä.

Minua kuitenkin hieman häiritsee se, että aika usein kuvissa tuodaan esiin myös sitä, miten ”ennen” kuvissa ei oltu onnellisia ja tyytyväisiä itseen, ja kuinka nykyisessä, usein hoikemmassa olomuodossa, on saavutettu myös henkistä hyvinvointia ja onnellisuutta.

Eri elämänvaiheet, eri paino

Minun täytyy myöntää, että tänään vanhoja kuviani katsellessa totesin, että olin onnellinen silloin ja olen onnellinen nyt. Ajat, jolloin olin tukevampi, olivat elämässäni vaiheita, jolloin ulkonäöllä ei ollut minulle niin suurta merkitystä.

Raskaus tai arki pienten lasten äitinä olivat aikaa, jolloin minulla ei ollut tarvetta (eikä kyllä mahdollisuuttakaan) olla minkäänlaisissa ihannemitoissa. Olin ihan tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olin.

Kuvissa näen hymyilevän naisen, joka on ehkä 10 kiloa painavampi kuin nyt, mutta ihan yhtä tyytyväinen elämäänsä ja vartaloonsa, kuin nyt hoikempanakin. Vasta lasten kasvettua hieman isommiksi koin karttuneet raskauskilot ongelmaksi ja päätin tehdä niille jotain.

Hyväksy itsesi ensin, laihduta vasta sitten

Jenny kirjoitti vähän aikaa sitten Vastaisku ankeudelle -blogissaan, että itseasiassa hänen onnistunut painonpudotuksensa oli juuri seurausta siitä, että hän oli oppinut puhumaan itselleen kauniisti jo aiemmin, ylipainoisena. Jenny oli itseensä tyytyväinen paksumpanakin (kuten hän itse kirjoittaa), mutta tiedosti, että ylipaino olisi terveellistä pudottaa.

Jenny kertoo, että pysyvä painonpudotus onnistui vasta, kun hän hyväksyi itsensä. Myös ylipainoisena.

Laihduttaminen ei yksistään tee onnetonta ihmistä onnelliseksi. Laihduttaminen voi silti lisästä elämänlaatua, arjessa jaksamista ja parantaa terveyttä monin tavoin.

Muutoskuvien takana ei siis aina tarvitse olla viesti siitä, että ”ennen voin kaikin puolin huonosti, myös psyykkisesti, ja nyt voin hyvin ja olen onnellinen”.

Minun kuvissani on ihan sama Anna, mutta nykyinen Anna jaksaa liikkua enemmän, on itsevarmempi (ei kiloista, vaan elämänkokemuksesta johtuen) ja on tyytyväinen itseensä, ja haluaa siksi pitää huolta siitä, että pysyy normaalipainoisena.

<3 Anna

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest