Makeanhimo voi olla laihduttajalle kiusallinen vaiva, joka pahimmassa tapauksessa tuntuu kaatavan koko painonpudotusprojektin. Lue, mistä himo herkkuihin johtuu. 1. Syöt liian vähän [...]
Jos mielit pudottaa painoasi, ruokavalintojen lisäksi myös sillä on merkitystä, miten ruokasi valmistat. Jo pelkillä ruoanvalmistusmenetelmillä on mahdollista vaikuttaa ruoan terveellisyyteen. [...]
Suomalaisen ruuan kulmakivi, peruna on joutunut huonoon valoon painonvartioinnissa. Sadassa grammassa perunaa on vain 87 kcal, joten mikä perinnejuureksesta oikein tekee pahiksen? Vai onko [...]
Alkusyksy on kaalien kulta-aikaa. Erilaisista kaaleista syntyy edullisia kevytherkkuja: kaalimaa on todellinen on laihduttajan aarreaitta. Sata grammaa eri kaalilajeja sisältää energiaa vain [...]
Työpäivän aikana tapahtuvalla ruokailulla on merkitys paitsi työpäivään, myös vapaalle. Jos tavoitteena on laihtuminen tai painonhallinta, on erityisen tärkeää miettiä, miten työpäivän [...]
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas kasvisten ja vihannesten käyttö lapsuudessa ja nuoruudessa saattaa pienentää metabolisen oireyhtymän riskiä aikuisiällä. Tulos vahvistaa näkemystä, [...]
Ihminen tarvitsee päivittäin nestettä vähintään 2 litraa. Tästä osa tulee normaalista ravinnosta ja loput juomista. Painonhallinnassa veden juonti on todella tärkeää aineenvaihdunnan kannalta. [...]
Auringon ja kesäloman myötä moni asia muuttuu arjessa. Toisaalta on enemmän aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista, mutta toisaalta kesän juhlat ja lomailu saattavat herättää mietteitä [...]
Kalaruokien syömisestä on enemmän hyötyä sydän- ja verisuoniterveydelle kuin kalan sisältämistä ympäristömyrkyistä mahdollisesti on haittaa, osoittaa tuore suomalaisväitös. Edes kaksinkertainen [...]
Keventäjän lautasella riittää tilaa erilaisille kasviksille. Tuttujen salaattien, tomaatin, kurkun, porkkanan, keräkaalin yms. lisäksi voi kokeilla vaihteeksi myös hieman erikoisempia kasviksia, [...]
Kirjoita haku ja paina Enteriä
Pin It on Pinterest
Tutustumishinta19,90 €24,90 €
Kävele itsesi kuntoon!
10 viikon ohjelma, joka vie sinut askel kerrallaan parempaan kuntoon. Sopii niin aloittelijalle kuin kuntoilijalle!