Lihavuusleikkauksen läpikäyneet pahasta lihavuudesta kärsivät todennäköisesti elävät pitemmän elämän kuin leikkaamattomat, tuore yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa. Tuoreen tutkimuksen [...]
Verenpaineen alentaminen lääkkeillä voi olla paikallaan, vaikka lukemat eivät olisi kovin pahasti koholla, tuore tutkimus osoittaa. Verenpainelääkitysten lisäksi lievä verenpainetauti voi [...]
Lihavuus ja varsinkin vaikea lihavuus voi pahimmillaan viedä kahdeksan vuotta eliniästä, tuore tutkimus osoittaa. Verrattuna normaalipainoiseen vaikeasti lihavat myös sairastavat suuremman osan [...]
Ruotsalaistutkimuksen mukaan lihavuus ja varsinkin vakava lihavuus on merkittävä lapsikuolleisuuden riskitekijä. Tuoreen tutkimuksen mukaan äidin runsas ylipaino lisää lapsikuolleisuutta. Myös [...]
Hedelmien ja marjojen syöminen voi ehkäistä sairauksia vanhemmalla iällä. Runsaasti hedelmiä ja marjoja ja muita paljon flavonoideja sisältäviä ruokia nauttivat välttyvät muita todennäköisemmin [...]
Liikuntaa harrastavat ja muutenkin fyysisesti aktiivista elämää viettävät saattavat säästyä Parkinsonin taudilta muita todennäköisemmin. Tieto käy ilmi Brain-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. [...]
Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakansavulle altistuminen saattaa aiheuttaa ikävän sivuvaikutuksen, lihomisen, kertoo Womens Health. Monet uskovat, että tupakan avulla on helppo hillitä ruokahalua, [...]
Altistuminen kylmälle voi yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan muuntaa kehon tavallista, ns. valkeaa rasvaa ja laittaa sen tuottamaan lämpöä. Tämä muuntunut rasva saa piirteitä, jotka tavallisesti [...]
Raskausdiabetes nostaa lapsen riskiä ylipainoon, kertoo tuore tutkimus. Raskausdiabetesta potevien äitien tyttäristä tulee muita todennäköisemmin ylipainoisia, tuore yhdysvaltalaistutkimus [...]
Liikunta voi tuoreen tutkimuksen mukaan vähentää alakuloa ja lievittää masennusoireita. Masennus puolestaan vähentää liikkumishaluja etenkin nuorilla aikuisilla. Liikunnalla on positiivisia [...]