Varo tätä tapaa harjoittelussasi – estää kehityksen

Tutkijat ovat havainneet, että ihminen saavuttaa noin 50 tunnissa melko mukavalta tuntuvan taitotason useimmissa liikuntasuorituksissa ja vaikkapa auton ajamisen kaltaisissa motorisissa tehtävissä. Sen jälkeen joka ikiseen liikkeeseen ei tarvitse kiinnittää huomiota, vaan homma sujuu niin sanotusti omalla painollaan. Esimerkiksi monissa arkipäivän askareissa, kuten siivoamisessa ja tiskaamisessa taidot jämähtävät hieman tuon 50 tunnin jälkeen paikoilleen, sillä kehittymiseen vaadittaisiin tietoista ja tavoitteellista harjoittelua.

Treenin tuntimäärän kerääminen lisää kehittymistä edelleen, mutta tietyn tuntimäärän jälkeen huippuluokan urheilijoita ja esimerkiksi muusikoita yhdistää se, miten he toteuttavat harjoittelua. Pelkkä tuntimäärän kerääminen ei lopulta riitä erottamaan huippuja amatööreistä, sillä amatööreilläkin voi olla takanaan todella paljon harjoittelua. Kehityksen jatkumiseksi vaaditaan oman harjoittelun tarkastelua ja keskittymistä asioihin, jotka kaipaavat parantamista. Muuten autopilottivaihe pyörähtää päälle ja ihminen jatkaa samojen tuttujen rutiinien toistamista.

Huippuja seuranneet tutkijat uskovat, että amatööreillä kehityksen pysäyttää hyvin pitkälle se, että he ovat tyytyväisiä suorituskykytasoonsa, eivätkä osaa, viitsi tai jopa uskalla haastaa itseään enempää. Pelkkä harjoitus ei siis tee mestaria, vaan laadukas harjoittelu tekee mestarin. Sama pätee kehittymisen jatkumiseen kuntoilijalla.

Vaikka harjoittelun laadun merkitys pätee erityisesti taitolajeihin, vaikuttaa se myös fyysisten kunto-ominaisuuksien kehittymiseen. Esimerkiksi kestävyyskunnon kohoaminen pysähtyy noin kuukauden päästä treenin aloittamisesta, jos treeni on pelkkää peruskestävyysharjoittelua tai arkiliikuntaa. Silloin syke pitää nostaa välillä vauhtiliikuntatasolle, jotta kehitystä tapahtuu. Sama pätee lihaskuntotreeniin – jos painoja ei lisää, ei lihasvoima tai lihasmassa kasva. Keho on sen verran laiska, ettei se tee mitään turhaa. Se käynnistää kehityksen vasta kun haastetta lisätään.

Kysy itseltäsi kolme kysymystä treenin jälkeen

Kysy itseltäsi kolme kysymystä jokaisen treenin jälkeen:

1) Mitä tein hyvin? Tämä lisää itseluottamustasi, sillä myös positiiviset asiat omassa tekemisessä pitää ehdottomasti huomioita.

2) Mitä voisin parantaa ensi kerralle? Kun mietit treeniäsi, löydät varmasti kohtia, jotka voisit tehdä paremmin tekniikan tai puristuksen suhteen.

3) Mikä on suunnitelmasi tilanteen parantamiseksi? Jos sauvakävely ei enää nostanut tarpeeksi sykettä, suunnittele seuraavaan treeniin 4–5 jyrkän mäen nousemista sauvojen kanssa tai merkitse ylös, että kokeilet hauiskääntöä seuraavassa treenissä kiloa raskaammalla painolla.

Jos vielä voit saada ulkopuoliselta asiantuntijalta pari vinkkiä heikkouksistasi ja vahvuuksistasi, olet jo todella pitkällä. Näin potkaiset autopilotin pois päältä ja jatkat kehittymistä harjoittelussasi – ties kuinka korkealle tasolle asti!

timo_haikarainen_avatar

Timo haikarainen, liikuntavalmentaja

Timo Haikarainen toimii päätyökseen personal training -valmentajana. Vuosien varrella Timo on tehnyt noin 15 000 personal training- ja kuntosaliohjausta. Liikuntavalmennuksen lisäksi hän toimii erilaisissa asiantuntija- ja koulutustehtävissä ja tekee media-alan töitä.

  • Kävely voi triplata kalorikulutuksen – helpot kikat saavat rasvan palamaan!

    Kävely on keventäjälle oivallinen liikuntamuoto. Sitä voi tehdä missä vaan ja se on raajoille huomattavasti pehmeämpää kuin juoksu. Kävely on myös mainio energiakuluttaja. Keventäjien liikuntapäiväkirjan lajiosiosta löydät kävelyn ja voit katsoa tavallisen kävelyn energiankulutuksen kohdallasi....
  • Ylläpidä kuntoasi kesän aikana – näin helppoa se on!

    Oletko liikkunut talven ja kevään ahkerasti, mutta kesälomien aikana harrastukset jäävät vähemmälle? Ei huolta! Voit ylläpitää saavuttamaasi kuntotasoa yllättävän pienellä vaivalla ja jatkaa sen kohottamista taas syksyn tultua. Lomakaudella kuntosalit jäävät usein unholaan, mutta toisaalta...
  • Pimeä aika on haaste liikuntamotivaatiolle – näin annat tyrmäysiskun kaamokselle!

    Olen ollut liikunta-alalla töissä kohta 20 vuotta. Joka ikinen vuosi olen havainnut saman ilmiön. Päivien lyhetessä toden teolla loka-marraskuun vaihteessa, joutuu ihmisten liikuntamotivaatio koetukselle. Jos sinulle käy näin, et takuulla ole yksin. Tässä parhaat vinkkini...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest