Tee raejuustosta sipsejä – tarvitset vain kaksi ainesta

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Raejuustosta ja lempimausteestasi syntyy hetkessä rapeita juustosipsejä ilman jauhoja tai taikinaa.

Raejuustoa on viime aikoina lisätty niin leipiin, pannukakkuihin kuin jälkiruokiin. Nyt tuttu proteiinipitoinen raaka-aine pääsee myös sipsikulhoon.

Hehkutetun reseptin idea on yksinkertainen. Raejuusto levitetään leivinpaperille ohuiksi kiekoiksi, maustetaan ja paistetaan uunissa.

Kosteuden haihtuessa pinta saa väriä ja reunat rapeutuvat. Valmistukseen ei siis tarvita tehosekoitinta, eikä raejuustoa tarvitse soseuttaa.

Työläin vaihe on odottaa, että kiekot paistuvat ja jäähtyvät sen verran, että ne saa nostettua leivinpaperilta.

Proteiinia myös naposteltavaan

Raejuuston proteiini säilyy mukana myös uunissa valmistetuissa sipseissä.

Raejuustoa astiassa pöydällä.

Esimerkiksi pehmeässä, 2,4-prosenttisessa raejuustossa on 12 grammaa proteiinia ja 82 kilokaloria sataa grammaa kohden.

Jos valmistat alla olevan reseptin tällaisesta tuotteesta ja jaat sen kahdelle, yhdestä annoksesta saa noin 12 grammaa proteiinia ja hieman yli 80 kilokaloria.

Mausteiden osuus energiamäärästä on pieni, mutta esimerkiksi siemeniä sisältävä seos tuo sitä hieman lisää.

TESTAA MYÖS: Sekoita ja lusikoi pellille – helpot raejuustosämpylät valmistuvat ilman kohottamista

Rasvaisemmasta raejuustosta valmistetun annoksen energiamäärä on suurempi.

Tämä työvaihe ratkaisee lopputuloksen

Paksu raejuustokeko jää helpommin keskeltä pehmeäksi, vaikka reunat olisivat jo tummat.

Levitä siksi kiekot mahdollisimman tasaisesti.

Raejuustosipsejä kulhossa.

Jos rasiassa on runsaasti irtonaista nestettä, valuta sitä pois ennen annostelua.

Alkuperäisessä reseptissä käytetään täysrasvaista raejuustoa. Tuotteiden kosteus ja koostumus vaihtelevat, joten ensimmäisellä kerralla kannattaa seurata erityisesti kiekkojen pintaa ja reunoja.

Paistoaika on suuntaa antava.

LUE MYÖS: Tee raejuustosta jäätelöä – proteiiniherkku syntyy muutamassa minuutissa

Juustosipsit kiinteytyvät jäähtyessään, mutta rakenne voi jäädä hieman sitkeäksi keskeltä.

Nauti ne pian valmistamisen jälkeen, jolloin reunojen rapeus on parhaimmillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Mausta kuivilla mausteilla

Savupaprika antaa sipseille paahteista makua, kun taas chilihiutaleilla saat niihin potkua.

Yrttien ystävän kannattaa kokeilla kuivattua oreganoa tai timjamia.

Kuvassa chilihiutaleita valkoisessa pienessä kulhossa.

Märät kastikkeet ja pesto kannattaa jättää tarjoiluun, sillä ne tuovat paistettavaan seokseen lisää kosteutta.

Myöskään ylimääräistä suolaa ei yleensä tarvita, koska raejuusto sisältää sitä valmiiksi.

Suolaton mausteseos antaa säätää makua ilman, että naposteltavasta tulee turhan suolaista.

Resepti: Kahden aineksen raejuustosipsit

2 pientä annosta
Valmistusaika: noin 30–40 minuuttia

Ainekset

  • 200 g maustamatonta, pienirakeista raejuustoa, mielellään täysrasvaista
  • noin ½–1 tl kuivaa mausteseosta, kuten paprikajauhetta sisältävää seosta

Valmistus

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla.
  2. Lusikoi raejuustoa pellille reilu teelusikallinen kerrallaan. Jätä nokareiden väliin noin viisi senttiä.
  3. Painele nokareet lusikalla ohuiksi, tasaisiksi kiekoiksi ja ripottele päälle maustetta.
  4. Paista noin 20–25 minuuttia. Käännä pelti tarvittaessa paiston puolivälissä. Valmiiden kiekkojen reunat ovat ruskistuneet ja pinta näyttää kuivalta.
  5. Anna jäähtyä pellillä noin viisi minuuttia ja irrota varovasti. Jos kiekot ovat vielä kosteita, jatka paistoa muutama minuutti väriä seuraten.

Resepti on sovellettu Delishin ohjeesta.

    • Käsi ottaa kulhosta raejuustosipsejä.

      Tee raejuustosta sipsejä – tarvitset vain kaksi ainesta

      Raejuustosta ja lempimausteestasi syntyy hetkessä rapeita juustosipsejä ilman jauhoja tai taikinaa. Raejuustoa on viime aikoina lisätty niin leipiin, pannukakkuihin kuin jälkiruokiin. Nyt tuttu proteiinipitoinen raaka-aine pääsee myös sipsikulhoon. Hehkutetun reseptin idea on yksinkertainen. Raejuusto levitetään...
    • Aamupalaruokia, kuten paahtoleipää, croissantteja ja mysliä.

      Haluatko laihtua? Älä syö näitä aamupalalla

      Aamupala voi tuntua terveelliseltä, mutta sen koostumus ei aina tue painonhallintaa. Kolme tuttua valintaa voivat jättää nälkäiseksi ja lisätä napostelua myöhemmin päivällä. Jogurtti ja granola, pari paahtoleipää tai lautasellinen puuroa ovat monelle tuttuja aamupaloja. Mutta...
    • Kädet pitelevät taateleita sisältävää kulhoa.

      Taateli on muutakin kuin makea herkku – 3 hyötyä, jotka kannattaa tuntea

      Taateli tunnetaan makeudestaan, mutta sen ravintoaineet jäävät helposti herkullisen maun varjoon. Tässä kolme syytä lisätä taateleita ruokavalioon. Taateli tulee monelle tutuksi joulun leivonnaisista tai välipalapatukoista, mutta sitä kannattaa kokeilla rohkeasti myös esimerkiksi puuron päällä, salaatissa...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

    Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

    Pin It on Pinterest

    Aamupalaruokia, kuten paahtoleipää, croissantteja ja mysliä.