Karu totuus lihavuudesta – Tässäkö syyt sinunkin ylipainoosi?

Syöt enemmän kuin kulutat

Yli oma kulutuksen syöminen on merkittävimpiä lihavuuden syitä. Vaikka liikakilojen pudottaminen voi tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta, fysiologisesti se on helppoa. Jos syöt vähemmän kuin kulutat, kilot karisevat väistämättä.

On vaikeaa syödä tarpeeksi vähän, jos ei liiku ollenkaan: siksi on aina syytä harkita liikunnan aloittamista, jos haluaa hallita omaa painoaan. Liikkumattomuus on kuitenkin harvoin ainoa syy lihomiseen.

Liikaa alkoholia

Alkoholi on yksi keskeinen syy suomalaisten lihomiseen. Alkoholissa on paljon kaloreita jotka keho polttaa ensimmäisenä ja kaikki muut ravintoaineet varastoituvat. Alkoholin kalorit ovat myös ylimääräisiä, koska ne ovat ravitsemuksellisesti täysin turhia.

Vaikka joisi vain vähän kerralla, usein juominen on painon kannalta hyvin haitallista. Erityisesti alkoholista saatu ylimääräinen energia kertyy rasvakudokseksi vyötärön seudulle, mikä on terveydelle haitallista.

Sukurasitteet vaivaavat

Osa ihmisistä siis tosiaan lihoo, koska heillä on alttiutta siihen. Geenit vaikuttavat yleensä ruokahaluun ja aktiivisuuteen. Alttius lihomiseen ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, ettei omaa painoaan voisi hallita. Lihavuudelle altistavasta perimästä huolimatta terveellisillä elämäntavoilla voi pitää vyötärön kasvun kurissa.  Perinnöllisen lihavuusalttiuden vuoksi se on vaikeampaa, muttei missään nimessä mahdotonta.

Lääkkeet ja sairaudet

Jotkut lääkkeet saattavat lihottaa. Esimerkiksi ehkäisypillerit saattavat kerätä nestettä elimistään ja kortisoni lisätä ruokahalua. Monille painoon vaikuttaville lääkkeille on olemassa vaihtoehtoja, kunhan keskustelet niistä lääkärisi kanssa. Sairauksia voi syyttää lihomisesta enimmäkseen silloin, kun se estää liikkumisen. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja kakkostyypin diabetes voivat altistaa lievästi lihomiselle ja vaikeuttaa laihduttamista.

Pitkät ateriavälit

Itseään pitkiä aikoja nälässä pitävä päätyy helposti lopulta ahmimaan sitten, kun ruokaa lopulta on tarjolla. Esimerkiksi pitkän työpäivän jälkeen käy helposti niin, että kovin nälkäisenä tulee ahmittua suuria määriä kerralla, sillä keho yrittää paikata energiantarvettaan.

Keho myös tottuu helposti liian pieneen energiansaantiin ja elimistö menee säästöliekille. Pitkät ateriavälit saavat elimistön laskemaan kulusta.

Ihmiset myös menettävät laihduttaessaan herkästi rasvatonta kudosta, eli lihasta ja luuta. Liikkumalla näitä voi kuitenkin ylläpitää.

Keventäjissä saat toimivat välineet painonhallintaan. Liity nyt!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

selluliitti appelsiini-iho