Sokerin sijasta käytettävät vähäenergiset makeutusaineet voivat auttaa laihduttamisessa, jos niillä korvaa sokerin ja sokeria sisältävät elintarvikkeet. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan [...]
Kramppi on kontrolloimaton lihassupistus. Krampit ovat kiusallisia ja kivuliaita ja vaivaavat usein erityisesti heikkokuntoista aloittelijaa. Kramppeja voi ehkäistä helpoilla ja arkisilla [...]
Tuntikausia istuminen paitsi lihottaa, voi aiheuttaa myös muita terveyshaittoja. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vähintään 11 tuntia päivästä istuen viettävillä on muun muassa suurempi [...]
Sokeri nostattaa mielipiteitä niin puolesta kuin vastaankin. Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm muistuttaa, ettei sokeri ole suomalaisen ruokavalion ratkaiseva paha tekijä, jonka [...]
Suomalaislasten sokerinsaanti ylittää suositukset koko lapsuusiän ajan, kertoo Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimus. Sokeria saa liikaa jopa 80 prosenttia lapsista. [...]
Ylipainoiset suomalaiset uskovat kovaan työhön kilojen karistamisessa – alle kymmenen prosenttia on kiinnostunut nopeita tuloksia lupaavista dieeteistä. Laihdutuslääkkeisiin luotetaan enemmän [...]
Lihavuusleikkaukset paitsi laihduttavat myös parantavat aikuistyypin diabeteksen monilta potilailta. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan tämä havaitaan etenkin muutama vuosi leikkauksen jälkeen, [...]
Ihmiskunta on tänä päivänä lihavampi kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan ylipainoisia tai lihavia on jo noin kolmannes ihmiskunnasta eli yli kaksi miljardia [...]
Liian valoisassa nukkuminen saattaa heikentää unenlaatua, mutta valoisuudella saattaa olla vaikutusta myös painoon, kertoo American Journal of Epidemiologyssa julkaistu tutkimus. Uuden [...]
Rasvaprosentti on osaksi korvannut painoindeksin ylipainoa määriteltäessä. Harva mittari on kuitenkaan täysin luotettava. Yhteiskunnassamme kaiken täytyy olla mitattavissa. Erityisesti [...]
Kirjoita haku ja paina Enteriä
Haluatko voida paremmin? 💚 Aloita tästä.
Avaimet muutokseen on 14 päivän hyvinvointikurssi, joka auttaa sinut alkuun ilman tiukkoja dieettejä tai pikaratkaisuja. Selkeät päivittäiset tehtävät sekä kattavat materiaalit tueksesi.