Väärä ravitsemustieto liikkuu verkossa – millaisiin väitteisiin uskaltaa luottaa?

Terveystieto ja erilaiset ravitsemusaiheet ovat internetin suosituimpia sisältöjä. Keventäjien ravitsemusterapeutti Anette Palssa sekä ravitsemustietelijä Janne Huovila puivat Huomenta Suomessa verkossa liikkuvaa ravitsemustietoa ja siihen liittyviä vaaroja: mihin tietoon netissä oikein voi luottaa ja mistä tunnistaa luotettavat ohjeet?

Netissä kuka tahansa voi tuottaa tietoa tai esiintyä asiantuntijana, joten myös väärää tietoa on liikkeellä paljon. Ravitsemusterapeutti Anette Palssa törmää ilmiöön vastaanotollaan usein.

– Aika usein joutuu korjaamaan väärää tietoa tai käsitystä siitä, mikä on järkevä tapa esimerkiksi hallita painoa. Internetin vertaistuki on hirveän merkittävää ja joskus asiantuntijan tieto jää vähempiarvoiseksi, Palssa kertoo.

Esimerkkinä vastaanotolle kantautuneesta perättömästä tiedosta Palssa mainitsee aspartaamikeskustelun.

– Nykytutkimuksen mukaan mukaan esimerkiksi aspartaamilla on todettu olevan ihmisille pitkäaikaiskäytössäkään melko vähän haittoja. Silti moni ajattelee nykyään, että sokeri on aspartaamia parempi vaihtoehto. Todellisuudessa on paljon enemmän näyttöjä siitä, ettei sokeri ole hyväksi esimerkiksi painonhallinnalle.

– On kuitenkin hienoa, että asiakkaat todella haluavat keskustella asioista asiantuntijan kanssa, eivätkä niele faktoja sellaisina kuin ne heille annetaan, Palssa toteaa.

Miten oikean tiedon tunnistaa?

Internet on pullollaan erilaista ravitsemustietoa, ja joukkoon mahtuu runsaasti myös väärää informaatiota. Ravitsemusaiheet kiinnostavat ihmisiä, mikä puolestaan synnyttää paljon erilaisia käsityksiä.

– Mukana on myös paljon taloudellisia hyötynäkökulmia, kun hyvin erilaiset tahot tuottavat nettiin tietoa, Janne Huovila muistuttaa.

Mikä sitten olisi oikea tapa etsiä tietoa netistä ja millaiseen tietoon uskaltaa luottaa?

– Medialukutaito on yksi keskeisiä tekijöitä, jonka avulla voidaan parantaa sitä, että oikea tieto löytää oikeat ihmiset. Kannattaa olla kriittinen sitä kohtaan, ketkä ovat asiantuntijoita ja mitkä ovat heidän taustansa ja tarkoitusperänsä, Huovila listaa.

Katso koko keskustelu:

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest